Mainos
Mainos

Miljoona ihmistä on jättänyt jäähyväiset paaville

Paavi Johannes Paavali II:n hautajaisiin Roomaan odotetaan jopa neljää miljoonaa vierasta. Tähän mennessä noin miljoona ihmistä on hyvästellyt paavin Pietarinkirkossa.

Noin miljoona ihmistä on käynyt jättämässä jäähyväiset lauantai-iltana kuolleelle paavi Johannes Paavali II:lle Pietarinkirkossa. Vatikaania ympäröivillä kaduilla kiemurteli aamulla yli kahden kilometrin pituinen jono.

Ensiapuhenkilöstö on kuljettanut kymmeniä jonossa pyörtyneitä ensiapuasemille. Osa on jonottanut yhdeksänkin tuntia nähdäkseen paavin.

Väkijoukko on jättänyt tuhansia tyhjiä vesipulloja ja kasoittain roskia Pyhän Pietarin aukion ympäristöön. Rooman ympäristön pelloille on perustettu laajoja telttailualueita niille, jotka eivät ole mahtuneet hotelleihin.

Paavi haudataan perjantaina Pietarinkirkon kryptaan. Hautajaisiin odotetaan kahta miljoonaa pyhiinvaeltajaa, ja Roomassa pidettävään kolmen tunnin messuun osallistunee noin neljä miljoonaa ihmistä. Hautajaisiin saapuu virallisia edustajia lähes kaikista maailman maista. Hautajaisiin ovat ilmoittautuneet muun muassa Yhdysvaltain presidentti George Bush vaimoineen sekä Walesin prinssi Charles. Yhdysvaltain istuvan presidentin lisäksi Roomaan matkustavat entiset presidentit George Bush vanhempi ja Bill Clinton sekä ulkoministeri Condoleezza Rice.

Suomea paavin hautajaisissa edustavat pääministeri Matti Vanhanen sekä arkkipiispa Leo ja arkkipiispa Jukka Paarma. Seurueeseen kuuluu myös Suomen Sveitsin-suurlähettiläs Antti Hynninen. Perinteisesti Suomea Bernissä edustava suurlähettiläs on akkreditoitu myös Vatikaaniin. Ryhmä matkustaa Roomaan perjantaiaamuna ja palaa takaisin kotimaahan illalla.

Hautajaiset suorana lähetyksenä Yhdysvalloissakin

Kolme suurinta amerikkalaista tv-kanavaa esittää paavin hautajaiset suorana lähetyksenä ilman mainoksia. Tv-yhtiöt ABC, CBS ja NBC näyttävät kokonaisuudessaan perjantain hautajaisseremonian, joka kestää 3-4 tuntia.

Yhtiöt esittävät harvoin pitkiä suoria lähetyksiä Yhdysvaltain ulkopuolelta.

Amerikkalaiset lehdet ja sähköiset viestimet ovat seuranneet tarkasti paavin kuolemaa ja Vatikaanin tapahtumia.

Valtionpäämiehiä ja monarkkeja paavin hautajaisiin

Paavi Johannes Paavali II:n hautajaisista odotetaan suurinta Vatikaanissa koskaan järjestettyä tilaisuutta. Hautajaisvieraita:

-Yhdysvallat: presidentti George Bush ja rouva Laura Bush, entiset presidentit George Bush vanhempi ja Bill Clinton, ulkoministeri Gondoleezza Rice

-Venäjä: pääministeri Mihail Fradkov

-EU: komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso

-Britannia: pääministeri Tony Blair, prinssi Charles

-Italia: presidentti Carlo Azeglio Ciampi, pääministeri Silvio Berlusconi

-Saksa: presidentti Horst Köhler, liittokansleri Gerhard Schröder

-Suomi: pääministeri Matti Vanhanen, Turun ja Suomen arkkipiispa Jukka Paarma sekä Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo.

-Ruotsi: kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia

-Espanja: Kuningas Juan Carlos ja kuningatar Sofia, pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapatero

-Viro: presidentti Arnold Rüütel

-Latvia: presidentti Vaira Vike-Freiberga

-Liettua: presidentti Valdas Adamkus

-Israel: presidentti Moshe Katsav, ulkoministeri Silvan Shalom

-Turkki: pääministeri Recep Tayyip

-Indonesia: ministereitä, mm. uskonnollisten asioiden ministeri Maftuh Basyuni

-Japani: entinen ulkoministeri Yorio Kawagutchi

-Argentiina: varapresidentti Daniel Scioli, ulkoministeri Rafael Bielsa

-Australia: kenraalikuvernööri Michael Jeffery

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme