Mainos
Mainos

Mitä tapahtui henkihieverissä Virosta löytyneelle Ristolle? – Poliisipäällikkö MTV:lle: Käsitys tapahtumista alkaa hahmottua

MTV Uutisten tavoittama Kuressaaren poliisipäällikkö Rainer Antsaar arvelee, että jättömaalta Kuressaaresta löytynyt suomalainen Risto ei ole joutunut rikoksen uhriksi.

– Meillä on alkanut vahvistua käsitys, että hän ei ole joutunut rikoksen uhriksi.

68-vuotias Risto oli ilmoitettu paikallispoliisille kadonneeksi 5. toukokuuta.

– Poliisille tuli silloin illalla ilmoitus, että Ristoa ei oltu nähty moneen päivään. Me teimme välittömästi kuulutuksen ja etsimme median kautta henkilöitä, jotka olisivat kenties nähneet häntä, Antsaar jatkaa.

Hän kertoo, että kaikki paikallispoliisin resurssit olivat käytössä Riston löytämiseksi.

– Maastoetsintöjä emme voineet tehdä, koska meillä ei ollut mitään käsitystä, mistä aloittaa ne.

Hoidetaan nyt Suomessa

68-vuotias Risto ehti olla kateissa neljä päivää. Löydettäessä mies oli erittäin huonossa kunnossa.

Hänen jalassaan oli 3-5 käärmeenpuremaa ja jopa 40 punkkia. Kaikki miehen tavarat olivat kadonneet virolaisen sanonnan mukaan kui tina tuhka. Eli kuin tuhka tuuleen.

Paikallisen sairaalan mukaan käärmeenpuremien määrää on vaikea laskea, koska reiät olivat niin lähellä toisiaan.

Riston löysivät sattumalta kaksi paikallista miestä. Heidän mukaansa suomalainen oli löydettäessä erittäin huonossa kunnossa. Hän ei kyennyt kommunikoimaan eikä nousemaan pystyasentoon. Suomalaisen jalka oli käärmeenpuremista sinertynyt.

Lääkäreiden mukaan hänen kehonsa oli täynnä myrkkyä.

Miestä hoidettiin sairaalassa Kuressaaressa. Hän pääsi eilen pois sairaalasta. Hoitoja jatketaan nyt Suomessa.

Kuressaaren poliisi on tutkimuksissaan päätynyt siihen, että Riston katoamiseen ja löytymiseen myöhemmin joutomaalta liittyy mahdollisesti sairauskohtaus, joka on aiheuttanut hänelle paikan- ja ajantajun menetyksen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme