Mainos
Mainos

Mitt Romney nappasi kaksi esivaalivoittoa

Mitt Romney on voittanut Yhdysvaltain republikaanipuolueen presidenttiehdokkaiden esivaalit Michiganin ja Arizonan osavaltioissa.

Michiganissa ääntenlaskennan loppusuoralla Romney on saanut 41 prosenttia äänistä ja hänen kovin kilpailijansa Rick Santorum 38 prosenttia. Uutistoimistot ja tv-asemat ovat julistaneet Romneyn voittajaksi tiukassa kisassa. Arizonassa Romney voitti selvin luvuin.

Michiganin voittaminen oli Romneylle elintärkeää, koska se on hänen kotiosavaltionsa. Hän on syntynyt ja kasvanut siellä, ja näin jo tiukka kisa oli hänelle arvovaltatappio. Tappio kotiosavaltiossa olisi voinut merkitä hänen kampanjansa alamäkeä juuri ennen tuiki tärkeää ensi viikon supertiistaita, kymmenen osavaltion esivaalia.

Melkoinen osa republikaaniäänestäjistä on ollut tyytymätön Romneyhin; häntä ei pidetä riittävän konservatiivisena erityisesti uskonnollisten äänestäjien keskuudessa. Katolinen Santorum onkin vedonnut abortteja ja homoliittoja vastustaviin vanhoillisiin.

Michiganissahan esivaali oli avoin, mikä tarkoittaa sitä, että myös demokraatit ja sitoutumattomat voivat äänestää republikaaniehdokasta.

(MTV3 - STT)

Katso Päivi Sinisalon juttu:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme