Mainos
Mainos

Monet Guantanamon vangit yrittäneet itsemurhaa

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagonin mukaan Kuuban Guantanamossa pidettävistä vangeista yksi on jälleen yrittänyt itsemurhaa. Kyseessä on ainakin viides itsemurhayritys viimeisten kolmen viikon aikana.

Uutistoimisto AP:n mukana itsemurhayrityksiä on ollut kaikkiaan ainakin viisitoista, BBC:n mukaan yrityksiä on tehty jo yli 30.

Yhdysvallat pitää Guantanamossa yli 600 vankia, pääosa on Yhdysvaltain mukaan terrorismiin syyllistyneitä Taliban-taistelijoita. Pääosaa vangeista on pidetty alueella tammikuusta 2002 lähtien, eli siis yli vuoden ajan. Vangeille ei ole kuitenkaan myönnetty sotavangin statusta eikä lainopillista apua. Heillä ei ole myöskään mitään tietoa siitä, mikä heitä odottaa ja milloin. Puolustusministeri Donald Rumsfeldin mukaan tavoitteena on saada vangeilta mahdollisimman paljon tietoja Yhdysvaltoja kohtaan suunnitelluista iskuista.

Amnesty International-järjestö haluaa saada itsemurhayritykset tutkintaan.

Yhdysvallat on kiistänyt jyrkästi väitteet, joiden mukaan vankeja kidutetaan ja kohdellaan huonosti Guantanamossa. Väitteet mahdollisesta kidutuksesta on esittänyt Human Rights Watch -järjestö.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme