Mainos
Mainos

Moskovan-Pietarin junaturmassa kuoli viisi

Moskovasta Pietariin matkalla olleessa junassa eilen räjähtänyt pommi on vaatinut viisi kuolonuhria. Räjähdyksessä loukkaantui ainakin seitsemän henkeä. Pommi oli Venäjän hätätilaministeriön edustajan mukaan piilotettu junavaunun käymälään.

Räjähdys tapahtui noin 17.30 Suomen aikaa. Juna oli tuolloin Novgorodin alueella sijaitsevan Torbinon aseman tuntumassa.

Venäjän hätätilaministeriön virkamiesten mukaan liikenne rataosuudella jatkui lyhyen pysäyksen jälkeen. Paikallisessa televisiossa kerrottiin, että juna saapui Pietariin haavoittuneet mukanaan.

Eversti Vladimir Sarantsha hätätilaministeriöstä kertoi uutistoimisto AFP:lle, että pommin asettaja oli itsemurhaa yrittänyt mies. Liikenneviranomaisten mukaan räjähdyksen saattoi aiheuttaa kuitenkin myös kaasu- tai kemikaalivuoto. Eräät matkustajat kertoivat tunteneensa nenässään ennen räjähdystä pistävän kemikaalin tuoksun.

Aiemmin tänä vuonna Etelä-Venäjällä kuoli neljä ihmistä kahden asemarakennuksen räjähdyksessä. Moskova syytti teosta tshetsheenejä.
(Reuter-AFP-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme