Mainos
Mainos

MTV:n kirjeenvaihtaja: Hallinnon alasajo takaisku diilintekijä-Trumpille

Yhdysvaltain hallinto ajetaan alas presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisten vuosipäivänä budjettineuvotteluiden kariutumisen takia.

MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen toteaa, että kyseessä on takaisku kaikille, mutta erityisesti Trumpille.

- Hänhän on aina sanonut olevansa hyvä diilintekijä ja nyt puolueet syyttelevät toisiaan, että kenen vika tämä kaikki on.

Käytännössä tilanne tarkoittaa sitä, että jos kompromissiratkaisua ei viikonlopun aikana tule, niin satojatuhansia valtion työntekijöitä joutuu pakkolomalle maanantaina ja he jäävät ilman palkkaa. 

Yhdysvalloissa on järjestetty satoja protesteja eri puolilla maata.

- Esimerkiksi New Yorkin naistenmarssilla protestoidaan naisten aseman ja tasa-arvon puolesta ja pääosin Trumpia vastaan.

Trump saa kuitenkin myös tukea kansan riveistä.

- Pensylvaniassa Trumpin tukijoilla on aivan erilainen asenne ja näkemys millainen Trumpin ensimmäisen vuosi on ollut, Karppinen toteaa.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot