Mainos
Mainos

MTV:n toimittaja Filippiineillä: Ihmiset odottavat apua turhautuneena

MTV Uutisten toimittaja Janne Hopsu kertoo filippiniläisten olevan turhautuneita avun hitaaseen saapumiseen. Cebun saarella tänään vieraillut Hopsu kertoo hökkelikylien tuhoutuneen myrskyssä täysin.

Kansainvälistä katastrofiapua on alkanut saapua, mutta hankalat olosuhteet hidastavat sen toimittamista.

 – Ihmiset ovat jaksaneet toistaiseksi odottaa apua, mutta kärsivällisyyden alla on aistittavissa kärsimättömyyttä ja turhautuneisuutta siitä, että apu ei tule perille kuten pitäisi.  Apua pitäisi saada pikaisesti myös  syrjäisemmille seuduille. 

– Kävin  Cebun Bogo Cityssä, jossa monet hökkelit olivat hajonneet kokonaan myrskyssä. Monesta kiviseinäisestä rakennuksestakin olivat katot lähteneet, Hopsu kertoo.

Filippiineillä nopean hätäavun tarpeessa on jopa miljoonia ihmisiä. Uhrien määrästä ei ole vieläkään selvyyttä. Ulkoministeriön mukaan edelleen tavoittamatta on muutamia suomalaisia.

 


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme