Mainos
Mainos

MTV tapasi joulutoreille palaavia ihmisiä Berliinissä: "Kaikenlaisia ajatuksia on, mutta varsinkaan nyt ei pidä pelätä"

Saksan pääkaupungin joulutoreille virtasi ihmisiä jo eilen poliisin suuroperaatiosta huolimatta. Kävijöiden mielestä turvatoimia ei tuhoisasta iskusta huolimatta pidä kiristää liikaa.

– Meidän pitää näyttää niille, että me emme halua tinkiä vapaudestamme, vanhempi berliiniläismies huikkasi päästyään läpi Gendarmenmarktin joulutorin turvatarkastuksesta.

Vaimon laukku tutkitiin. Ylimalkaisesti, mutta tutkittiin. Näin ei ole tehty aikaisemmin

Samaa henkeä oli myös muilla kävijöillä.

– Hyvä, että on aseistettuja poliiseja, mutta eihän tällaisia avoimia tilaisuuksia voi koskaan täysin suojata, dresdeniläiset siskokset Inge ja Lisa korostavat hehkuviinimukit kädessä.

– Totta kai tässä tulee ajatelleeksi kaikenlaista, mutta varsinkaan nyt ei minusta pidä pelätä, Inge lisää.

Gendarmenmarktin joulutorin tiedotus- ja markkinointijohtajan Gabriele Lieben mukaan vielä aamupäivällä ihmiset olivat varovaisia.

– Moni halusi selvästi tulla katsomaan, mitä täällä tapahtuu. Onko turvatoimia kiristetty ja miten paljon poliiseja on. Nyt väkeä tulee kuitenkin koko ajan enemmän, Liebe sanoo.

Berliinin kaikki joulutorit olivat ainakin tiistaina kiinni. Näin haluttiin kunnioittaa Keisari Wilhelmin muistokirkon vieressä läntisen Berliinin ydinkeskustassa tapahtuneen rekkaiskun uhreja. Iskussa kuoli ainakin 12 ihmistä.

Muualla Saksassa torit pidettiin auki, mutta turvatoimia kiristettiin huomattavasti.

Tänään Breitscheidplatzin aukio on jälleen avoinna yleisölle. Berliinin poliisi kertoo torstain yöllä julkaisemassaan tviitissä, että rikospaikkatutkinta aukiolla on saatu valmiiksi.  

Breitscheidplatzin joulumarkkinoille maanantaina tehdyssä rekkaiskussa kuoli 12 ja loukkaantui 48 ihmistä. Iskun tekijäksi epäilty mies on edelleen vapaalla jalalla.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme