Mainos
Mainos

MTV tapasi maailman vaarallisimpia rikollisjengejä paenneen perheen - "He pahoinpitelevät aina 13 sekuntia kerrallaan"

El Salvadorista Yhdysvaltoihin paennut lapsiperhe pelkää, että Donald Trumpin maahantulopolitiikka pakottaa heidät palaamaan rikollisjengien keskelle.

Parikymppinen nuori äiti ja isä yrittävät suojata vauvaa peiton alle ennen kuin he astuvat ulos sateeseen. New Yorkin kevät etenee hitaasti ja tuuli heittää vettä kasvoille, mutta vanhemmat eivät valita eikä vauva itke. He ovat helpottuneita, että edes jossakin heitä yritetään auttaa.

Josselin ja Durán ovat tulleet pitkän matkan. Nuori pari on kotoisin Keski-Amerikan El Salvadorista ja he pakenivat omien sanojensa mukaan henkensä edestä. Matka vei Meksikon kautta ensin Kaliforniaan ja nyt he asuvat parin tunnin ajomatkan päässä Manhattanilta. Peiton alla lepäävä kahdeksankuukautinen Delany Fernanda on syntynyt Yhdysvalloissa.

- Minä asuin täällä MS-13:n alueella ja Josselin täällä 18-jengin alueella, Durán piirtää paperiin salaisessa kokoontumispaikassa Manhattanilla.

Piirustus on tärkeä yksityiskohta hänen tarinansa tukemiseksi. Vapaaehtoisesti auttamaan saapuneet newyorkilaiset kuuntelevat ja kirjoittavat kaiken ylös. Paikalla on tulkki, lakimiehiä ja muita auttamishaluisia. Tarkoitus on täyttää virallinen turvapaikkahakemus, sillä Josselin ja Durán eivät uskalla palata takaisin kotimaahansa.

"He hakkaavat aina veljeni"

Menee pitkään ennen kuin Durán pääsee tarinassaan eteenpäin. Vapaaehtoiset keskeyttävät ja kysyvät täydentäviä kysymyksiä, sillä kukaan heistä ei ole itse kokenut hetkiä MS-13 -jengin käsittelyssä.

- He pahoinpitelevät ihmisiä ringissä aina 13 sekuntia kerrallaan Durán kuvailee.

- He hakkaavat usein esimerkiksi veljeäni, kun hän ylittää rajan ja menee tapaamaan äitiämme.

Durán ei tarkoita maiden välistä rajaa, vaan kyse on rikollisjengien valta-alueista. Valta-alueiden ylittämiseen liittyy myös Josselinin ja Duránin pakomatka.

Kaikki alkoi rakkaudesta

Kun perustiedot on kerätty, Durán aloittaa tarinan. Delany leikkii tuttipullon korkilla Josselinin sylissä.

Oli joulukuu 2015 salvadorilaisessa kaupungissa. Durán ja Josselin olivat rakastuneita, mutta Josselinin koti sijaitsi Mara 18 -rikollisjengin alueella ja Duránin Mara Salvatruchan eli MS-13 -jengin valtakunnassa. Duránin vierailusta Josselinin luona ei pidetty, koska jengiläiset kokivat, että hän vakoilee tietoja viholliselle.

Newyorkilaiset vapaaehtoiset kuuntelevat silmät pyöreänä, mutta Keski-Amerikassa kaikki tietävät kyseiset liigat. Ne ovat voimakkaimpia ja armottomimpia rikollisjengiä Amerikan mantereella.

Aluksi Durán luuli ratkaisuksi riittävän, että Josselin muuttaisi hänen luokseen. MS-13 halusi siitä kuitenkin vastapalveluksen. He toivat Duránille kassin, jota hänen piti piilottaa poliisilta yön yli. Duránin mukaan kassi oli painava ja hän oli varma, että siellä on ase. Seuraavana päivänä jengiläinen tuli hakemaan kassia ja väitti, että sieltä puuttuu rahaa. 80 dollaria. Durán vakuutti, ettei katsonut sängyn alla yön olleen kassin sisälle, mutta hänet raahattiin jengin kokoontumispaikkaan.

- Minua pelotti. Itkin, koska tiesin mihin he pystyvät. Aiemmin olin todistanut, kuinka he tappoivat 12-vuotiaan lapsen.

Lopulta kuulustelu päättyi jengin julistukseen, että Josselin oli se, joka otti rahat.

- Hätäännyin ja annoin heille 40 dollaria, mutta se ei riittänyt. Silloin tajusin, etteivät he ole kiinnostuneita rahasta, vaan haluavat oikeasti eroon tyttöystävästäni.

Durán säikähti ja lähetti Josselinin takaisin äitinsä luokse Mara 18:n alueelle. MS-13 kontrolloi kuitenkin linja-autoja ja lopulta he näkivät Josselinin yhdessä istumassa. He yrittivät saada hänet väkivalloin ulos autosta. Oli helmikuu 2016.

- Silloin tiesin, että meidän on paettava. En halua tehdä heille enää palveluksia enkä halua menettää häntä.

Trumpin vastaliike kasvattaa voimiaan

Josselin ja Durán eivät ole ainoita huoneen paperittomia. Paikalla on useita kymmeniä laittomasti maahantulleita New Yorkin siirtolaisia, joilla jokaisella on oma tarinansa. Osa vapaaehtoisista on auttanut maan siirtolaisia ennenkin, mutta moni heräsi auttamishaluun vasta presidentti Donald Trumpin tultua valituksi.

- Ihmisten pelko ja tuska on lisääntynyt, koska rasismi ja syrjintä maahanmuuttajia kohtaan on kasvanut. Eikä kyse ole vain paperittomista vaan kaikista vähemmistöistä ja eri värisiä ihmisistä, siirtolaisia auttavan New Sanctuary Movementin Juan Carlos Ruiz sanoo.

- Jos poliisi pysäyttää ulkomaalaiselta näyttävän henkilön, ihmiset luulevat heti, että kyse on ulkomaalaisviraston tekemästä pidätyksestä. Loppujen lopuksi kyse voi olla aivan tavallisesta liikennepoliisista, mutta ihmiset pelkäävät, sanoo vapaaehtoisena tulkkina toimiva Alfredo Alderete.

Trump uhkasi karkottaa kampanjansa aikana kaikki maan 11 miljoonaa siirtolaista. Presidentti aikookin lisätä maahanmuuttajia karkottavien viranomaisten määrää. Trump on myös nimittänyt Deleanyn kaltaisia paperittomien lapsia "ankkurilapsiksi". Ruizin mukaan yhä useampi pitääkin nyt enemmän matalaa profiilia.

- Obamankin aikana karkotettiin useampi miljoona, joten sinänsä Trump ei tee mitään uutta, mutta hän on aggressiivisempi. Hän panee täytäntöön voimassaolevia lakeja. Hänen hurja kielenkäyttö antaa muille luvan syrjiä tai herjata. Siirtolaiset saavat paljon enemmän uhkailuja kuin ennen, Ruiz sanoo.

Osa kutsuu paperittomia koteihinsa

Lakiprosessissa auttavien lisäksi New Yorkissa ja New Jerseyssä naapurustot ovat avanneet kotinsa pakolaisille ja paperittomille. Esimerkiksi Brooklynissa paikallisten yhteisö kutsuu maahanmuuttajia luokseen syömään kerran kuussa. Tarkoitus on näyttää, että Trumpin maahanmuuttovastaiselle politiikalle on vaihtoehto.

- Kerron aina paperittomalle, että hänen on kerrottava tarinansa, koska kukaan muu ei sitä tee! Hänen on kerrottava se, sillä muuten ihmiset vain luulevat, että hän on tullut tänne vesittämään systeemiä ja viemään työpaikkamme, Ruiz sanoo.

Osa vapaaehtoisista saapuu myös oikeustalolle paperittomien tueksi. Vapaaehtoiset uskovat, että paikallisten läsnäolo voi auttaa joskus siirtolaista saamaan oleskeluluvan, koska henkilö, jolla on ihmisiä ympärillä ei ole välttämättä niin paha.

- Näkymättömiä on helpompi karkottaa, ja astuminen liittovaltion maahanmuuttajaoikeuteen on paperittomille pelottavaa. He eivät tiedä mennessään sisään, tulevatko he enää ulos, Ruiz sanoo.

Durán ja Josselin eivät joudu vielä kävelemään oikeuslaitokselle. Ensimmäinen vaihe turvapaikkahakemuksen täyttämisestä on kuitenkin ohi ja kutsu tulee myöhemmin. Vapaaehtoiset kiittävät heitä rohkeudesta anoa turvapaikkaa, sillä yksi vaihtoehto olisi vain piilotella.

- Me haluamme tulevaisuuden eikä El Salvadorissa sitä ole. Pelkäisin vain koko ajan enkä voisi poistua kotoa, Josselin sanoo.

He kiittävät kaikkia avusta ja pukevat Delanylle neulotun pipon ja lapaset.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot