Mainos
Mainos

MTV Tukholmassa: Rikollisjengien väkivalta on raaistunut – "Ennen ammuttiin varoitukseksi ja peloitellakseen, nyt ammutaan tappaakseen"

Rikollisten väliset yhteenotot, ampumiset ja joukkoraiskaukset ovat lisääntyneet Ruotsissa lyhyen ajan sisällä. Enimmäkseen rikokset ovat jengien välisiä ja ne tapahtuvat lähiöissä.

Poliisin mukaan jengiväkivalta on myös raaistunut.

– Ennen jengiläiset ampuivat toisiaan pelotellakseen ja varoitukseksi esimerkiksi jalkoihin. Nykyään suuntaus on ollut, että ammutaan tappaakseen, esimerkiksi päähän, poliisitarkastaja Simon Holgersson Tukholman poliisin pohjoiselta alueelta kertoo.

Pahamaineisissa lähiöissä Tukholman Rinkebyssä ja Malmön Rosengårdissa huumekauppa ja huumeisiin liittyvä rikollisuus työllistävät poliisia eniten. Lisäksi jengiväkivalta, ryöstöt, liikennerikokset ja ammuskelut ovat ongelmia näissä lähiöissä.

– Useimmat rikolliset meidän alueella ovat nuoria miehiä, iältään 15-25-vuotiaita. Useimmiten heillä ei ole mitään työtä tai toimeentuloa, Holgersson kertoo.

Hän on työskennellyt yhdeksän vuotta Tukholman pahimmissa lähiöissä. Hän tykkää työstään eikä pelkää turvallisuutensa puolesta.

– Poliisin työympäristö on itse asiassa muuttunut turvallisemmaksi viimeisen parin vuoden aikana. Ennen meitä heiteltiin kivillä ja autoja yritettiin vahingoittaa. Nyt se on rauhoittunut, Holgersson kertoo.


Välillä poliisit saavat hälytyksen "pahoihin osoitteisiin" lähiöissä. Silloin turvallisuudesta huolehditaan ensin ennen kuin mennään paikalle.

– On parempi odottaa muutama minuutti, kunnes tulee lisävahvistusta kuin mennä suoraan yhden partion voimin. Tilanteista selviää kyllä, kun on tarpeeksi poliiseja paikalla, hän sanoo.

Valtavan kokoisia lähiöitä

Malmön Rosengårdissa ja Tukholman Rinkebyssä on suuria kerrostaloja pienellä alueella. Molemmissa lähiöissä asuu noin 20 000 ihmistä.

Poliisin mukaan tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, koska yhdessä pienessä asunnossa voi asua kymmenenkin henkeä, vaikka viranomaisille on ilmoitettu vain kaksi.

– Perheet ovat suuria ja lapsia voi olla paljon. Nuoret, jotka ajautuvat rikoksiin, voivat kokea, että heille ei edes ole tilaa kotona, joten he pysyttelevät kaduilla, Holgersson kertoo.

Lähestulkoon kaikki näiden lähiöiden asukkaista ovat maahanmuuttajia. Suurin osa heistä ei ole rikollisia, mutta rikolliset saavat silti suurimman huomion.

Laittomia aseita liikkuu

Viime aikoina lähiöiden rikollisjengit ovat hankkineet paljon aseita keskinäisiin välienselvittelyihinsä. Poliisi löytääkin välillä laittomia aseita esimerkiksi kätkettynä Rinkebyn torilla olevien kauppojen ja kioskien hyllyille.

Vielä useammin poliisi löytää kauppojen hyllyille piilotettuja huumeita.

– Huumekauppiaat käyvät piilottamassa aineita kauppoihin ja sieltä he hakevat niitä, kun ostajia tulee torille. Kauppiaat eivät uskalla puhua poliisille ja ilmiantaa tekijöitä, koska he pelkäävät, Holgersson sanoo.

Illalla pimeän tultua poliisi partioi Rinkebyn torilla suuremmalla joukolla. Tavallisena keskiviikkoiltana paikalla on peräti kolme partiota.

Kun poliisiautot kaartavat torille, aukio tyhjenee nopeasti nuorista.

– Kun he näkevät meidän tulevan, he juoksevat karkuun ja hävittävät nopeasti huumeet. Heitä ei voi epäillä mistään, kun huumeet eivät löydy heidän hallustaan, poliisi Amir Zujovic Tukholman poliisista kertoo.

Tänäkin keskiviikkoiltana poliisi löytää valmiita hasisannoksia pakattuna nuuskapurkkiin ja vahvoja reseptilääkkeitä. Nämä ovat yleisimmät huumeet, joihin Rinkebyssä törmää. Välillä haltuun saadaan myös amfetamiinia ja kokaiinia.

Huumeiden ostajia tulee Rinkebyhyn metrolla Tukholman keskustasta saakka.

Ampumisten syyt vaihtelevat

Ampumiset ovat poliisin mukaan lisääntyneet viimeisen muutaman vuoden aikana.

– Välillä on ajanjaksoja, jolloin ampumisia ei ole ollenkaan ja välillä on intensiivisempiä jaksoja, silloin kun rikollisjengit ovat sodassa toisiaan vastaan, Holgersson kertoo.

Yleensä rikolliset ampuvat toisiaan ja sivulliset loukkaantuvat vain harvoin.

– Ammuskelut ja väkivalta luovat tietenkin turvattomuuden tunnetta paikallisille ja se on ymmärrettävää, Holgersson sanoo.

Ampumisten syy voi olla hyvinkin mitätön. Kyse voi olla jengien välisistä riidoista ja valtataistelusta tai sitten ihan vain tyttöystävästä.

– Näiden jengiläisten ystävyyssuhteet vaihtelevat ja he vaihtavat välillä joukosta toiseen. Kovin organisoidusta toiminnasta ei ole kyse, Holgersson kertoo.

Poliisin mukaan monella nuorella rikollisella ei ole mitään uskoa tai toivoa tulevaisuudesta.

– Useimmat heistä eivät edes ajattele olevansa elossa kymmenen vuoden päästä. Eivätkä kaikki olekaan. Osa kuolee, osa päätyy vankilaan. Vain hyvin pieni osa pystyy lopettamaan rikokset, Holgersson kertoo.

– He eivät yleensä lähde täältä mihinkään, vaan he elävät täällä omassa kuplassaan.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme