Mainos
Mainos

MTV Uutiset Lontoossa: "Henkisesti kaikki eivät ole palanneet normaaliin"

18 ihmistä on yhä kriittisessä tilassa Lontoon lauantai-iltaisen terrori-iskun jäljiltä. Iskun tutkintaan liittyen poliisi on tänäänkin pidättänyt useita henkilöitä.

Terrorismi ja poliisin resurssit ovat nousseet Britanniassa tällä viikolla järjestettävien ennenaikaisten parlamenttivaalien tärkeimmiksi aiheiksi.

MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsu on parhaillaan Lontoossa. Hopsu toteaa, että henkisesti tuskin kaikki ovat päässeet palaamaan normaaliin arkeen, mutta ulkoisesti kaupungissa ollaan palaamassa tavalliseen tilanteeseen.

Hopsun mukaan terrori-isku näkyy voimakkaasti ensi torstain vaalien kampanjoinnissa. Mediaakin kiinnostavat iskut eivätkä niinkään Brexit-teemat.

Hopsu kertoo, että selviä keinoja terrorismin kukistamiseksi ei ole.

-On pohdittu mm. miten päästäisiin nettiä kontrolloimaan, mutta kyseessä on vaikea yhtälö ratkaistavaksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme