Mainos
Mainos

MTV3:n Saksan-kirjeenvaihtaja: Suomesta ei ole koskaan kirjoitettu näin paljon

Saksassa 16 vuoden ajan asunut MTV3:n Uutisten kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen kertoo, että Suomen vaalitulos on ollut laajalti esillä Saksan mediassa.

- En ole koskaan nähnyt, että mitään Suomeen liittyvää olisi uutisoitu täällä näin laajasti sinä aikana, jonka olen täällä asunut. Varsinkin Suomen vaalit tai poliittinen kehitys ovat vain harvoin esillä saksalaistiedotusvälineissä, kertoo Nurminen puhelimitse Münchenistä.

Nurmisen mukaan Saksassa ollaan huolissaan siitä, mihin perusuomalaisten menestys johtaa.

- Myös se varmasti vaikuttaa, että täällä Suomi nähdään jonkinlaisena Saksan liittolaisena EU-kysymyksissä, Nurminen pohtii.

Saksa on EU:n kriisimaiden tukipakettien suurin maksaja. Suomen vaalitulos saattaakin Nurmisen arvion mukaan nostattaa eurovastustusta maassa.

- Saksassa on viime aikoina revitty 2013 voimaan astuvaa vakausmekanismia palasiksi eri tahoilta. Viimeksi tänään Saksan keskuspankki arvosteli sitä voimakkaasti. Nyt jos yhdessä maksajamaassa nousee populistinen eurovastainen liike, niin pelkona on, että täälläkin kohta otetaan nyrkit taskusta ja vastustetaan avoimesti euroa ja Eurooppaa.

(MTV3)

Katso Seitsemän uutisten juttu (18.4.2011)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme