Mainos
Mainos

MTV3:n Saraste jälkijäristyksessä: Hotelli huojui, tavarat putoilivat

MTV3:n kirjeenvaihtaja Petri Saraste vastasi puhelimeen tokiolaishotellin 18:nnesta kerroksesta viisitoista minuuttia Japania ravistelleen jälkijäristyksen jälkeen. Japanin itäosia ravisteli iltapäivällä Suomen aikaa voimakas, 6,0 magnitudin jälkijäristys.

- Yhtäkkiä koko huone alkoi heilua ja rakenteet narisivat. Tunnelma oli kuin purjeveneessä, mentiin oikealle ja vasemmalle, ja lasit helisivät.

Japanissa on myöhäisilta. Saraste aikoo käydä nukkumaan.

- Olen kokenut monta maanjäristystä eri puolilla maailmaa ja tullut siihen tulokseen, että panikointi ei sovi minulle. Täytyy ottaa tyyneesti, kuten paikallisetkin ottavat. Näin korkealta ei kolmessa minuutissa mennä minnekään, kun hissejäkään ei voi käyttää. Täytyy vain odottaa, että järistys loppuu.

Sarasteen arvion mukaan järistys kesti noin kaksi minuuttia.

Hän kertoo hotellinsa Tokion keskustassa olevan lähes tyhjä.

- Täällä yritetään elää normaalia elämää, mutta paniikkimieliala kasvaa. Uutiset ydinlaskeumasta ovat kriittisiä. Ihmisiä yritetään rauhoitella, ettei paniikkimielialaa synny. Suur-Tokion alueella on 35 miljoonaa ihmistä, ja jos paniikki leviää, pyrkivät kaikki lentokentille ja juniin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme