Mainos
Mainos

MTV3:n toimittaja Egyptiin: Sankaritoimittajaksi ei kannata heittäytyä

MTV3:n ulkomaantoimittaja Janne Hopsu lähtee tänään kohti Egyptiä seuraamaan levottomuuksien etenemistä ja kuohuvaa tilannetta paikan päältä.

Kone laskeutuu Kairon lentokentälle iltakahdeksalta. Ensimmäinen tehtävä on tuttu kaikille ulkomailla käyneille, mutta silti kovin erilainen.

– Ensimmäinen haaste on päästä lentokentältä hotelliin. Hotelli sijaitsee keskustassa, ja kaikki taksit, jotka lentokentällä päivystävät, eivät ole luotettavia. Kairossa on ulkonaliikkumiskielto, joten tämä on ensimmäinen ongelma, joka pitää ratkaista.

Hopsu on perehtynyt Egyptin kriisiin, ja pitää sitä hyvin sekavana.

– Egyptin tilanteesta on hyvin vaikea sanoa mitään - yhdet asiantuntijat sanovat yhtä, ja toiset toista. Ja tilanne saattaa muuttua yhdessä yössä. Asevoimat ovat toimineet hyvin väkivaltaisesti. Muslimiveljeskunta sanoo että he aikovat jatkaa mielenosoituksia rauhanomaisesti.

Koko maahan on julistettu kuukauden kestävä hätätila. Maan johto on määrännyt armeijan sisäministeriön turvallisuusjoukkojen avuksi palauttamaan järjestyksen maahan. Heidän rooliaan Hopsu ei osaa vielä arvioida.

– Saattaa olla myös muita tekijöitä, vanhan hallinnon sisäministeriön joukkoja, jotka on otettu takaisin töihin, ja he saattavat yrittää provosoida tilannetta. Siellä voi olla yksiköitä, jotka eivät ole kenenkään kontrollissa. Se on hyvin epävakaa ja vaarallinen tilanne.

Kokenut ulkomaantoimittaja lähtee matkaan nöyrin mielin.

– Kriisialueelle lähtee aina vakavin mielin, siellä on hyvin, hyvin vaarallista. Parhaiten itseään suojelee, kun välttää uhkaavia paikkoja ja tilanteita. Ei kannata mennä väkijoukkojen keskelle, eikä sinne missä on aggresiivinen ilmapiiri. Sankaritoimittajaksi ei siinä mielessä kannata heittäytyä.

Vaikka toimittajalla olisi kuinka pitkä kokemus takanaan, ei sekään auta aina. Uhkaavia tilanteita ei kriisialueilla vaan voi aina välttää.

– Tärkeintä on yrittää ennakoida, ettei tilanne vaan tule päälle. Sitten ei enää pääse pois. Näin kävi juuri eilen näille kahdelle toimittajalle, jotka ammuttiin. He olivat joutuneet tilanteeseen, josta ei ollut poispääsyä, pahoittelee Hopsu.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme