Mainos
Mainos

MTV3 Uutisten lukijat kehuvat pikkuprinsessan nimeä

Eilen syntyneen Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin tyttären nimi julkistettiin tänään. Tuleva kruununperijätär sai nimekseen Estelle Silvia Ewa Mary.

Silvia on prinsessa Victorian äidin nimi, nimi Ewa puolestaan tulee prinssi Danielin äidiltä. Pikkuprinsessan kutsumanimen arvellaan tulevan edesmenneen kreivi Folke Bernadotten puolisolta, vuonna 1984 kuolleelta kreivitär Estelle Bernadottelta. Folke Bernadotte oli kuningas Oskar II:n pojanpoika ja Kustaa V:n veljenpoika.

Tuoreelta nimi on herättänyt paljon keskustelua. Osa pitää nimeä kauniina, mutta esimerkiksi ruotsalaiskirjailija Herman Lindqvist lyttää nimen täysin.

– Nimi kuulostaa lähinnä siltä, että se sopisi yökerhossa riekkuvalle kuningattarelle. Estelle on kaikkea muuta kuin perinteinen ruotsalainen nimi.

MTV3 Uutisten Facebook-sivuilla nimi kerää puolestaan kehuja.

– Kaunis ja minusta moderni, mutta samaan aikaan vanha ja perinteinen "aristokraattinen" nimi.

Spekulointi nimestä alkoi heti, kun esikoislapsen sukupuoli oli selvillä, mutta lopullinen nimi taisi olla monelle yllätys.

– Hienoinen yllätys oli, minä, kuten moni muukin odotti Alicea tai Desireetä. Kaunis tuokin kyllä on ja mukavasti huomioitu suvun nimet.

– Kaunis nimi. Desireetä minäkin odotin ja tosiaan molemmat mummot huomioitu kuten myös tuleva kummitäti Mary

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme