Mainos
Mainos

Mubarakin kannattajat ampuivat mielenosoittajia - ainakin viisi kuollut

Kairossa presidentti Hosni Mubarakin kannattajat ovat ammuskelleet kohti mielenosoittajia, kertovat uutistoimistot. Aamuyön ammuskeluissa on kuollut ainakin viisi ja haavoittunut 13.

Tilanne Kairossa on kaoottinen, ja keskustan alueella kuuluu jatkuvasti ammuskelun ääniä. Silminnäkijöiden mukaan Tahririn aukiolle kokoontuneet nykyhallinnon vastustajat ovat pääasiassa varustautuneet kepeillä ja kivillä. Mielenosoittajien joukossa saattaa olla myös lapsia.

Armeija ei ole puuttunut tapahtumiin, mutta armeijan tankkeja on keskustan alueella.

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on tuominnut väkivaltaisuudet "järkyttäviksi" puhelussaan varapresidentti Omar Suleimanille.

Nykyhallinnon vastustajat ovat edelleen sanoneet jatkavansa mielenosoituksia, kunnes presidentti Hosni Mubarak eroaa. Mubarak on luvannut väistyä vallasta vasta virkakautensa lopussa syksyllä.

Paikallisen ensiapuklinikan mukaan kannattajien ja vastustajien yhteenotoissa on loukkaantunut vuorokauden aikana 1500 ihmistä. Ainakin kolme ihmistä on kuollut levottomuuksissa aiemmin vuorokauden aikana.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

(MTV3 - STT)

Katso Katja Nuorvalan juttu:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme