Mainos
Mainos

Multimedia avuksi ydinvoimaloiden turvallisuuteen

Maailman ydinvoimaloiden keskinäinen tiedonvaihto on noussut päällimmäiseksi puheenaiheeksi Prahassa, johon maailman ydinvoimaloiden johtajat ovat kokoontuneet. Kyseessä on joka toinen vuosi pidettävä ydinvoimayhtiöiden yhdistyksen Wanon yleiskokous, johon osallistuu miltei 300 johtajaa.

Ensimmäisenä yleisenä kokouspäivänä tänään selvisi, että edistyksellisimmät voimayhtiöt ovat nostaneet tai nostamassa radikaalisti tietoverkkojensa teknistä tasoa. Tekniikka antaa mahdollisuuden multimedian pyörittämiseen verkoissa. Tiedon käsittelyä tehostamalla tähdätään ydinturvallisuuden parantamiseen.

Vuonna 1989 Moskovassa perustettu yhdistys on kehittänyt toimintansa selkärangaksi yhtiöiden keskinäiset pikatarkastukset. Niiden yhteydessä toisen yhtiön huomioitsijaryhmä menee parinsa ydinvoimalaan ja ruotii siellä havaitsemaansa kumppanin toimintaa. Tällaiset tarkastukset ovat muodostuneet halutuiksi, mutta niiden jatkuminen ei ole ollut itsestään selvää. Syynä on ollut kilpailun kiristyminen sähkömarkkinoiden vapautuessa, jolloin kilpailutekijä lisää yhtiöiden varovaisuutta.

Toisaalta jarruna on rahan puute varsinkin entisten sosialistimaiden ydinvoimayhtiöissä. Tietotekniikan tehokkaalla käytöllä pyritään pääsemään riittävään informaation vaihtoon ilman tiuhaa fyysistä läsnäoloa.

Multimedian verkkokäyttö pakottaa kuitenkin yhtiöt nostamaan yleisesti tietoverkotekniikkansa tasoa. Teksasilaiset kulkevat kehityksen kärkijoukoissa. Siellä multimedia-viestintä pyörii jo täyttä häkää.

Voimayhtiöiden tietotekniikka on nykyisin varsin kirjavaa. Heikoimpien yhteyksien päässä oleville toimitetaan tietoa postitse CD-rompulla. Pentium-koneita sentään alkaa olla köyhimmilläkin yhtiöillä.

Tietoverkossa vaihdettava tieto on pääsääntöisesti ydinalan asiantuntijatietoa. Sitä käsitellään myös Wanon omilla Internet-sivuilla.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme