Mainos
Mainos

Munkki vaatii kahdeksaa kuukautta kävelläkseen oikeuteen 2200 kilometriä

Jainalaista uskontoa tunnustava munkki on vaatinut kahdeksan kuukauden aikaa kävelläkseen oikeuteen vastaamaan hänelle esitettyyn haasteeseen, kertoo muun muassa The Times of India -lehti.

Munkki on vaatinut oikeutta perumaan hänen pidätysmääräyksensä, koska hän ei pysty osallistumaan oikeuden istuntoon Ahmedabadissa ainakaan seuraavaan kahdeksaan kuukauteen, lehti kirjoittaa.

Syy tähän on munkin mukaan se, että hän on tällä hetkellä Kalkutassa eli 2200 kilometrin päässä Ahmedabadista. Munkin mukaan hänen on taitettava välimatka kävellen, koska perinteen mukaan hän ei saa käyttää mitään kulkuvälineitä.

Lehden mukaan munkki on vedonnut selkäydinvammaan ja korkeaan ikäänsä ja sanonut, ettei voi kävellä kuin korkeintaan 10–12 kilometriä päivässä. 

Oikeus on kuitenkin kieltäytynyt hyväksymästä vaatimusta ja esittänyt uuden pidätysmääräyksen munkkia vastaan. 

Munkkia syytettiin lehden mukaan neljän muun munkin ohella Bal Dikshan harjoittamisesta eli lasten vihkimisestä munkeiksi. Syytteen mukaan munkit rikkoivat lastensuojelulakeja.

Bal Dikshan harjoittaminen on yleistä jainalaisten keskuudessa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme