Mainos
Mainos

Muslimijohtajat vaativat Suharton eroa

Indonesian kahden tärkeimmän muslimijärjestön johtajat yhtyivät tänään vaatimuksiin presidentti Suharton eroamisesta. Muslimijohtajien mielestä 76-vuotiaan Suharton pitäisi erota tämänkertaisen virkakautensa jälkeen.

Suharto ei ole vielä ilmoittanut, asettuuko hän jälleen ehdokkaaksi maaliskuussa pidettävissä presidentinvaaleissa. Suharto on hallinnut Indonesiaa vuodesta 1965. Abdurrahman Wahid, Nahadlatul Ulama -järjestön johtaja, sanoi uutistoimiston Reutersin haastattelussa myös, ettei Suharto ole pitänyt sopimuksia IMF:n kanssa. Suharto ei ole muslimijohtajan mukaan toteuttanut lupaamiaan talousuudistuksia, koska ne olisivat olleet ristiriidassa Suharton perheen laajojen talousintressien kanssa.

Myös Muhammadiyah-järjestön johtaja Amien Reis vaati Suhartoa luopumaan presidentin virasta tänään julkistetussa lehtihaastattelussa. Reis tuki vielä edellisissä presidentinvaaleissa Suharton vaalikampanjaa. Kumpikin muslimijohtaja kertoi tukevansa opposition johtajan Megawati Sukarnoputrin yritystä pyrkiä presidentiksi. Tällä maan entisen johtajan Sukarnon tyttärellä ei heidän mielestään ole kuitenkaan mahdollisuuksia tulla valituksi, koska hänellä ei ole tukenaan kunnollista järjestökoneistoa. Nahadlatul Ulamalla on 40 miljoonaa jäsentä ja Muhammadiyahilla 20 miljoonaa jäsentä. Indonesiassa on asukkaita 147 miljoonaa.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme