Mainos
Mainos

Muslimivastaisuus kasvaa Yhdysvalloissa

Muslimivastaisuus on lisääntynyt Yhdysvalloissa, kertoo tuore raportti.

Yhdysvaltain muslimien ihmisoikeusjärjestö CAIR sai viime vuonna reilut 600 ilmoitusta muslimeihin kohdistuvasta syrjinnästä. Kasvua edellisvuoteen on 15 prosenttia. Syrjintötapausten lisäksi järjestö on huolissaan myös muslimivastaisen retoriikan lisääntymisestä.

Liitovaltion poliisin FBI:n mukaan myös muslimeja kohtaan tehtyjen rikosten määrä on kasvanut selvästi. Kun tällaisia rikoksia tehtiin vuonna 2000 kaikkiaan 28 kappaletta, oli niiden määrä vuonna 2001 jo 481.

-Syrjintätapausten määrän kasvaessa olemme havainneet myös hallituksen toimintojen negatiiviset vaikutukset. Tarkoitamme toimia, jotka kohdistuvat tavallisiin amerikkalaisiin joko uskonnon, etnisyyden tai syntyperän nojalla, CAIR:in tutkimusjohtaja Mohamed Nimer sanoi viitaten satojen arabisiirtolaisten kuulusteluihin ja pidätyksiin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.

Yhdysvaltain oikeusministeriön edustaja kiisti epäilykset siitä, että syntyperällä tai uskonnolla olisi vaikutusta tutkimuksiin.

-Oikeusministeriö ei hyväksy minkäänlaista syrjintää, ministeriön edustaja Jorge Martinez sanoi.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme