Mainos
Mainos

Mustan teinipojan ampujalle toinen syyte?

Yhdysvaltain oikeusministeriö tutkii, voidaanko nuoren mustan teinipojan ampunut George Zimmerman asettaa syytteisiin liittovaltion tuomioistuimessa.

Myös pojan vanhemmat saattavat nostaa tapauksesta siivilikanteen, kertoo afroamerikkalaisten kansalaisoikeuksia ajavan NAACP-järjestön pääsihteeri Benjamin Jealous.

Pääsihteerin mukaan tapaus tulisi kuitenkin puida myös liittovaltion oikeudessa, koska todisteet viittaavat rotukysymyksen vaikuttaneen tapauksessa.

Zimmerman vapautettiin viikonloppuna syytteistä tuomioistuimessa Floridassa.

Vapaaehtoisena naapurivahtina toiminut Zimmerman ampui aseettoman Treyvon Martinin viime vuoden helmikuussa. Syyttäjä vaati Zimmermanille tuomiota murhasta.

Zimmermanin vapautuminen syytteistä on nostattanut lukuisia mielenosoituksia ympäri Yhdysvaltoja. Mielenosoituksissa on vastustettu rasismia ja vaadittu aselakien tiukentamista.

Läheisen ystävän mukaan syytteistä vapautunut Zimmerman on puolestaan kertonut harkitsevansa ryhtyvänsä lukemaan lakia.

Reutersille puhuneen ystävän mukaan Zimmerman harkitsee lakiopintoja, jotta voisi auttaa muita ihmisiä, jotka ovat hänen laillaan joutuneet syytetyiksi syyttömänä.

(MTV3 - STT – AFP – Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme