Mainos
Mainos

Mutainen "aidanpylväs" paljastuikin melkoiseksi löydöksi

Yhdysvaltain Michiganissa on löytynyt hyvin säilyneen villamammutin jäänteitä.

James Bristle ja hänen ystävänsä olivat olleet töissä soijapapupellolla, kun he kaivoivat esiin jotain joka näytti mudan peittämältä aidanpylväältä. ”Aidanpylväs” paljastui kuitenkin palaksi mammutin lantiota.

Löydön myötä pellolle saapui ryhmä paleontologeja Michiganin yliopistosta tekemään kaivauksia.

Lantion lisäksi pellosta löydettiin mammutin kallo, kaksi syöksyhammasta sekä lukuisia selkärangan osia, kylkiluita ja molemmat lapaluut.

Nyt löydetyn mammutin arvellaan kuolleen yli 10 000 vuotta sitten.

– Uskomme, että ihmiset olivat surmanneet mammutin ja pistäneet sen säilöön, jotta voisivat tulla myöhemmin takaisin sitä varten, kertoo kaivauksia johtanut tutkija Daniel Fisher.

Michiganin alueelta on löydetty kaikkiaan noin 300 mastodontin ja 30 mammutin jäänteitä. Nyt tehty löytö on kuitenkin yksi täydellisimmin säilyneitä.

Mammutit olivat norsueläimiä, jotka kuolivat sukupuuttoon ilmeisesti ilmaston muutoksesta johtuvista syistä. Myös Suomessa on tehty mammuttilöytöjä.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme