Mainos
Mainos

Myanmarin Suu Kyin ainoa todistaja tänään oikeudessa

Myanmarin oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin oikeudenkäynnissä nähdään tänään puolustuksen ainoa todistaja. Myanmarin eli entisen Burman hallinto syyttää Suu Kyitä kotiarestisääntöjen rikkomisesta. Yli kymmenen vuotta kotiarestissa kotonaan pidetyn oppositojohtajan pelätään saavan jopa viiden vuoden vankeustuomion, mikäli Myanmarin hallinto tuomitsee hänet syylliseksi.

63- vuotiaan Suu Kyin asianajajien mukaan puolustukselta hyväksytään oikeudessa vain yksi todistaja, kun syyttäjän eli Myanmarin hallinnon puolelta, todistajiksi on hyväksytty jopa 14 henkilöä.

- On kaiken oikeustajun vastaista kieltää meitä käyttämästä todistajia, ilman että sille esitetään minkäänlaisia perusteluja, Suu Kyin asianajaja Nyan Win sanoo uutistoimisto Reutersille.

Oikeudenkäynti on kansainvälisesti tuomittu laajasti yrityksenä jatkaa Suu Kyin kotiarestia. Hänen piti päästä vapaaksi toukokuussa ja muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty on vaatinut maailman tunnetuimman poliittisen vangin vapauttamista. Suu Kyita syytetään häneen kotitalolleen luvattomasti uineen amerikkalaisen päästämisestä kotiinsa.

Suu Kyin sanotaan olevan eristyksen takia erittäin huonossa kunnossa ja aliravittu.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme