Mainos
Mainos

Myanmarissa suurimmat mielenosoitukset 20 vuoteen

Protestin kohteena oleva sotilasjuntta on uhannut "ryhtyä toimiin" mielenosoittajia vastaan. Mielenilmaukset ovat jatkuneet jo lähes viikon ajan.

Jopa yli 100 000 ihmistä on marssinut buddhalaismunkkien johdolla Myanmarin suurimmassa kaupungissa Yangonissa (entinen Rangoon) maata johtavaa sotilasjunttaa vastaan. Suuria mielenosoituksia oli myös muualla maassa, muun muassa rannikkokaupungissa Sittwessä.

Päivittäiset mielenosoitukset ovat nyt kasvaneet suuremmiksi kuin 20 vuotta sitten, jolloin juntta tukahdutti verisesti opiskelijoiden aloittamat demokratiaprotestit.

Juntta vastasi tänään ensimmäistä kertaa munkeille uhkaamalla "ryhtyä toimiin" mielenosoittajia vastaan, kertoo valtion tv.

Yangonissa munkkien johtama kulkue venyi yli kilometrin mittaiseksi. Marssi aloitettiin Myanmarin pyhimmältä Shwedagonin temppeliltä ja se päättyi keskustassa sijaitsevalle toiselle temppelille, josta joukko hajaantui rauhanomaisesti. Marssijoiden joukossa oli myös oppositiopuolue NLD:n jäseniä.

Mielenosoittajat kantoivat käsissään iskulauseita, joissa luki muun muassa Vapauttakaa poliittiset vangit ja Vaadimme parempia elinoloja.

- Olen hyvin innoissani ja itse asiassa olen myös levoton, kertoi tunnelmistaan marssia sivusta seurannut opettaja.

Myanmarin mielenosoitukset

Koko kaupunki mukana

Kymmeniätuhansia ihmisiä osallistui vastalausemarssille myös Sittwessä. Silminnäkijöiden mukaan näytti siltä, että koko kaupunki oli kaduilla.

- En ole koskaan nähnyt näin suurta ihmisjoukkoa. Koko kaupunki osallistui marssille, yksi silminnäkijä kertoi.

Mielenosoituksia pidettiin myös Mandalayn kaupungissa sekä Bagossa Yangonin pohjoispuolella.

Polttoaineen hinnankorotuksista viime kuussa alkaneet mielenosoitukset ovat muuttuneet laajemmaksi liikehdinnäksi sotilasjunttaa vastaan. Munkit ovat johtaneet päivittäisiä mielenilmauksia viime tiistaista lähtien.

Viranomaiset ovat toistaiseksi tyytyneet seuraamaan tilannetta sivusta, mutta turvatoimia on asteittain kiristetty. Esimerkiksi oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin asunnon vartiointia on lisätty eikä marssijoita ole enää päästetty paikan läheisyyteen.

Asiantuntijat uskovat kuitenkin, ettei juntta halua ryhtyä tukahduttamaan mielenosoituksia voimakeinoin, sillä munkkeihin kohdistuva väkivalta hartaasti buddhalaisessa Myanmarissa saisi kansan takajaloilleen.

Kansainvälinen yhteisö on kehottanut sotilasjunttaa pidättäytymään voimakeinoista.

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice sanoi eilen maansa seuraavan hyvin tarkoin Myanmarin tapahtumia. Samalla Rice kutsui maata johtavaa junttaa "brutaaliksi".

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Seitsemän uutiset 24.09.2007)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme