Mainos

Myös Sveitsin lentokentät astuivat Schengen-aikaan

Sveitsiin matkustava selviää nyt myös lentokentillä ilman rajatarkastuksia, jos tulee Schengen-maista. Rajatarkastukset poistuivat lentoliikenteen osalta tänään.

Sveitsi liittyi joulukuussa ihmisten vapaaseen liikkuvuuteen tähtäävään Schengen-sopimukseen. Maitse ilman rajatarkastuksia on voinut matkustaa jo joulukuun puolivälistä lähtien.

Schengen-alueeseen kuuluu kaikkiaan 25 Euroopan maata. EU:n ulkopuolisista maista mukana ovat Sveitsin lisäksi Islanti ja Norja. EU-maista alueeseen eivät kuulu Britannia, Irlanti, Bulgaria ja Romania.

Sveitsin viranomaisten mukaan muualta kuin Schengen-alueelta tulevilla ja muualle matkaavilla on edelleen vastassaan järjestelmälliset ja jopa vahvistetut rajatarkastukset.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot