Mainos
Mainos

Myös Taiwan esittää vaatimuksia Kiinan ja Japanin saarikiistassa

Taiwan sekaantuu yhä enemmän Japanin ja Kiinan väliseen saarikiistaan.

Taiwanilaiset aktivistit ovat lähettäneet useita kymmeniä kalastusaluksia saarten vesille. Niiden on määrä saapua perille huomenna.

Myös Taiwan vaatii saaria itselleen ja syyttää Japania niiden valtausyrityksestä.

– Ne ovat meidän perinteisiä kalastusvesiämme. Emme halua, että japanilaiset estävät meiltä pääsyn sinne, sanoi Zhen Tai-shan, Suaon kalastajien järjestöstä.

Kalastajat yrittävät päästä 22 kilometrin etäisyydelle saarista.

Kolme kiinalaista partioalusta on käynyt jälleen kääntymässä saarten läheisyydessä. Japani puolestaan partioi saarten lähistöllä rannikkovartiostonsa aluksilla.

Japani on syyttänyt Kiinaa toistuvasti aluevesiensä loukkauksesta.

Kiina ja Japani ovat viime aikoina kiistelleet Taiwanin pohjoispuolella sijaitsevien saarten hallinnasta. Kiina kutsuu saaria nimellä Diaoyu, japanilaiset nimellä Senkaku.

Saarilla on runsaasti hyödyntämättömiä luonnonvaroja, ja niitä ympäröivät vedet ovat kalarikkaat.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters - AP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme