Mainos
Mainos

Tappavaa pallokalaa livahti myyntiin Japanissa – Kaupunki lähettänyt hätätiedotteen

Japanilaisessa kaupungissa on vahingossa myyty ruoaksi myrkyllistä pallokalalajia fugua ennen kuin siitä oli poistettu myrkylliset osat. Asiasta kertoo kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Pallokalalaji fugua pääsi Gamagorin kaupungissa myrkkyineen myyntiin yhdessä supermarketissa viiden pakkauksen verran. Pakkauksista kolme on löytynyt, kahta etsitään yhä, kertoo BBC.

Gamagorin kaupunki on lähettäyt kuluttajille hätätiedotteen asiasta. Tiedotteissa kehotetaan asukkaita palauttamaan marketista ostetut fugut.

Jo pienikin määrä kalan sisäelinten sisältämää myrkkyä on ihmiselle tappavaa. Pallokalan myrkyn sanotaan olevan tuhat kertaa vaarallisempaa kuin syanidi. Fugun myrkylle ei ole olemassa vasta-ainetta.

Äärimmäisen myrkyllinen pallokala on väärin valmistettuna tappava ateria, oikein laitettuna suuri japanilainen herkku. Pallokalaa, fugua, saavat käsitellä vain siihen erityisluvan saaneet kokit. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot