Mainos
Mainos

Näin paavi valitaan

Uuden paavin valitseva konklaavi aloittaa työskentelynsä nyt iltapäivällä. Kardinaalit valitsevat uuden paavin suljetulla lippuäänestyksellä.

Konklaavi eli 115 kardinaalia ympäri maailmaa kokoontuu Sikstiiniläiskappelissa tiukasti ulkomaailmalta eristettynä.

Kardinaalit äänestävät kahdesti, aamupäivällä ja iltapäivällä. Äänestämistä jatketaan, kunnes joku saa kahden kolmasosan enemmistön.

Vaalissa noudatetaan tiukasti perinteitä, joista kerrotaan yllä olevassa grafiikassa. Vaalilippu esimerkiksi taitetaan pitkittäissuunnassa ja pudotetaan äänestysmaljaan ehtoollisleipälautaselta. Kolme kardinaalia valvoo toimitusta koko ajan.

Äänestysliput poltetaan aina äänestyksen jälkeen. Savu värjätään mustaksi, jos valinta ei ole onnistunut. Valkoinen savu kertoo ulkomaailmalle, että uusi paavi on löytynyt. Uuden paavin nimi julistetaan Pietarinkirkon parvekkeelta Pietarinkirkon aukiolle kokoontuneille ihmisille.

Selvää ennakkosuosikkia uudeksi paaviksi ei ole. Veikkausten kärjessä ovat muun muassa Milanon arkkipiispa Angelo Scola ja Sao Paulon arkkipiispa Odilo Scherer.

Katoliset - nuoret ja vanhat - ovat Vatikaanissa kerääntyneet rukoilemaan ja osoittamaan tukeaan kardinaaleille.

Paavi Benedictus XVI erosi virastaan viime kuun lopussa. Hän sanoi olevansa liian vanha hoitamaan virkaansa.

Paavista lyödään vetoa - rahasta

Paavinvaali innostaa myös vedonlyöjiä. Alaan perehtynyt brittiprofessori arvioi, että vedonlyönnissä liikkuva rahavirta voi olla yksi historian suurimpia, kun urheilua ei oteta lukuun.

– Vedonlyöntikertoimet ovat kaikkein paras osviitta, joka meillä on lopputuloksesta, katsoo professori Leighton Vaughan Williams Nottingham Business Schoolista.

Vedonlyöjien suosikki on 71-vuotias italialaiskardinaali Angelo Scola. Kakkosena tulee ghanalainen Peter Turkson, 64 ja kolmantena jälleen italialainen, kardinaali Tarcisio Bertone, 78.

Myös lautapeli ja nettipeli innokkaille

Valinnasta kiinnostunut voi myös jäljitellä sitä pelaamalla lautapeliä, joka nimensä mukaan "paljastaa salaisuuksia siitä, miten miehistä tulee paaveja". Kardinaalit saavat pelissä pisteitä homoliittojen vastustamisesta ja menettävät pisteitä, jos vastustavat paavin opetuksia.

Siepatuksi joutunut kardinaali saa bonuspisteitä, mikäli onnistuu käännyttämään katolisuuteen ryhmän äärimuslimeja.

Suuren suosion on saavuttanut myös nettisivusto Adoptacardinal.org. Se arpoo kävijälle valintakonklaavissa mukana olevan kardinaalin, jonka puolesta rukoilla. Tällä sivustolla on myös kardinaalien hyväksyntä.

(MTV3 - STT - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme