Mainos
Mainos

Näin Pariisin terrori-iskut etenivät seitsemässä eri paikassa

Pariisin terrori-iskuja tehtiin mediatietojen mukaan yhteensä seitsemässä eri paikassa. Ensimmäiset tiedot ampumisesta saatiin hieman kello 23 jälkeen Suomen aikaa.

Figaro-lehden mukaan ampumaiskuja tehtiin viidessä paikassa eli Bataclan-konserttisalissa, yhdessä baarissa ja toisen baarin edustalla sekä kahdella kadulla. 

Lisäksi Stade de France -jalkapallostadionin alueella tapahtui lehden mukaan kolme räjähdystä.  

Yksin Bataclan-konserttisaliin tehdyssä iskussa kuoli ainakin sata ihmistä. 

Konserttitalossa oli hyökkäyksen alkaessa meneillään yhdysvaltalaisen Eagles of Death Metal -yhtyeen konsertti.  

Aseistautuneet hyökkääjät ottivat konserttisalissa olleet ihmiset panttivangiksi myöhään eilen. Poliisi lopetti panttivankitilanteen rynnäköllä hieman ennen kello 2 Suomen aikaa.

AFP:n lähteen mukaan terrori-iskujen yhteydessä kuolleista kahdeksasta hyökkääjästä seitsemän räjäytti itsensä itsemurhapommilla ja yhden ampui kuoliaaksi poliisi.  

Neljä hyökkääjistä kuoli lähteen mukaan konserttipaikalla. Kolme konserttiin hyökänneistä räjäytti itsensä  ja yksi sai surmansa poliisin luodista.  

Kolme hyökkääjää kuoli lähteen mukaan jalkapallostadionin lähettyvillä ja neljäs kadulla itäisessä Pariisissa.  


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme