Mainos

Näin Ruotsissa: Niskuroivan oppilaan saa työntää pois

Koulurauhan häiriintyminen ja väkivalta puhuttaa myös Ruotsissa.

Myöskään opettajien erottamiset liiallisesta voimakäytöstä tai korvausoikeudenkäynnit tapausten tiimoilta eivät ole Ruotsissa epätavallisia.

Koululaisten kuvaamia videoklippejä malttinsa menettäneistä ruotsalaisopettajista on verkossa pilvin pimein.

- Oppilaat ovat kuvanneet tilanteita, leikanneet klippiin joitakin pätkiä ja laittaneet ne YouTubeen. Niitä käytetään sitten opettajia vastaan, toteaa Ruotsin opettajaliiton johtava juristi Kristina Rollbäck.

Opettajaliiton lakimies ei ole yllättynyt Suomessa puhuttaneesta Antti Korhosen tapauksesta. Ruotsissa asetelma on tuttu, vaikka tilastotietoa ei olekaan.

Ruotsin opettajaliiton mukaan ilmapiiri kouluissa on kiristynyt. Voimankäyttö ja väkivalta ovat lisääntyneet. Ja jos opettaja on sellaisen seurauksena saanut potkut, niin harvoin hän enää samaan työpaikkaan pääsee takaisin.

Rollbäckin mukaan usein kyseisissä tilanteissa päästään sopuun taloudellisesta korvauksesta.

Ruotsissa opettajat ovat siis saaneet myös oikeutta hätiköidyn irtisanomisen jälkeen.

Korkeimman oikeuden päätöksellä opettaja saa Ruotsissa työntää pois tai pitää kiinni niskuroivaa oppilasta, mutta häntä ei saa vahingoittaa - silloin työsuhde voi olla katkolla.

Peruskoulusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä enimmillään kahden viikon pakkolomalle.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot