Mainos
Mainos

Nainen levitti syövyttävää happoa kasvoilleen ja keräsi rahalahjoituksia

Washingtonissa on nostettu petossyytteet 28-vuotiasta naista vastaan, joka väitti joutuneensa happoiskun kohteeksi, mutta myönsi myöhemmin, että oli levittänyt itse syövyttävää happoa kasvoilleen.

Useat yritykset sekä yksittäiset ihmiset avustivat rahallisesti ruokakaupassa työskentelevää Bethany Storroa lavastetun hyökkäyksen jälkeen. Storro sai lahjoituksina yli 25 000 dollaria. Lahjoituksilla oli tarkoitus kattaa Storron kasvojen hoitotoimenpiteet

Storron sepittämän kertomuksen mukaan tuntematon afroamerikkalainen nainen heitti syövyttävää happoa hänen kasvoilleen kahvilassa elokuun 30. päivä.

Poliisitutkinnassa kävi kuitenkin ilmi useita ristiriitoja, jotka eivät tukeneet Storron kertomusta. Poliisin mukaan kemikaalin aiheuttamat vammat Storron kasvoilla eivät olleet sen muotoisia, että ulkopuolinen olisi voinut roiskauttaa happoa hänen kasvoilleen. Tutkimuksissa todettiin, että kemikaali oli levitetty kasvoille.

Kaksi viikkoa lavastetun hyökkäyksen jälkeen Strorro myönsi poliisille aiheuttaneensa vammansa itse. Nainen kertoi ostaneensa viemärinpuhdistusainetta ja levittäneensä siitä pyyhkeellä kasvoilleen.

Tapauksesta kertoi uutiskanava CNN.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme