Mainos
Mainos

Nainen toi lennolle erikoisen lemmikin henkiseksi tueksi – koko kone tyhjennettiin ja lopulta paikalle kutsuttiin poliisi

Nainen poistettiin Frontier Airlines -lentoyhtiön koneesta tällä viikolla Floridan osavaltiossa. Syynä oli erikoinen lemmikki, jonka nainen toi koneeseen henkiseksi tueksi.

Cindy Torok saapui lennolle normaalisti Orlandossa. Ennen kuin kone ehti nousta, hänen erikoinen matkakumppaninsa paljastui. Daisy niminen orava oleili pienessä kantokopassa naisen sylissä.

Hän kertoo hankkineensa oravan lievittämään vakavaa ahdistustaan. Lähtöselvitys ja turvatarkastus olivat sujuneet Daisyn kanssa ongelmitta. Lentoyhtiön mukaan oravaa ei olisi ikinä pitänyt päästää koneeseen. 

Video: Nainen toi oravan lentokoneeseen ja kieltäytyi poistumasta.

– Sanoin, että anteeksi vain, mutta ette saa ottaa oravaani, Torok kertoo.

Nainen kieltäytyi poistumasta koneesta. Lopulta paikalle kutsuttiin poliisi, joka saattoi naisen ulos koneesta. Oravatapauksen takia lento myöhästyi noin kaksi tuntia ja koko kone jouduttiin tyhjentämään.

 – Siellä oli lapsia ja ainakin viisi ihmistä pyörätuoleilla. Emme halunneet nousta koneesta. Ei pahalla, mutta kenellä on orava lemmikkinä? kommentoi lennolla ollut matkustaja Amanda Wiertel.

Orava sai hetkensä some-julkisuudessa

Osa matkustajista oli kuitenkin ymmärtäväisiä. Turhautumisen sijaan orava sai osakseen julkisuutta, sillä matkustajat jakoivat kokemuksensa sosiaalisessa mediassa.

– Minua karmisi jos joku toisi rotan, käärmeen tai hämähäkin koneeseen. Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät halua oravaa sinne, mutta Daisy oli kantokopassa, Torok pohtii.

Lentoyhtiön mukaan naisen lentolipussa oli merkintä henkistä tukea tarjoavasta lemmikistä. Lipussa ei kuitenkaan lukenut, mistä eläimestä on kyse. Lentoyhtiön säännöt kieltävät jyrsijöiden tuomisen koneeseen.

Tästä huolimatta Torok sai rahansa takaisin. Nainen ei kuitenkaan aio tyytyä tähän, vaan aikoo ottaa yhteyttä asianajajaansa. Tapauksesta uutisoi CNN.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme