Mainos

Naisen huima pako kidnappaajan auton peräkontista - kaikki tallentui valvontakameraan

25-vuotias nainen kidnapattiin autoon tiistai-iltana Avendalessa Yhdysvalloissa.

Nainen joutui ryöstön kohteeksi asuntonsa ulkopuolella tiistai-iltana. Mies yritti aseella uhaten saada naiselta rahaa, mutta kun selvisi, ettei rahaa ollut, mies pakotti naisen autoonsa.

Myöhemmin mies käski naisen menemään auton takakonttiin. Mies otti naiselta hänen lompakkonsa ja puhelimensa.  

Tämän jälkeen mies ajoi huoltoasemalle, jossa hän yritti nostaa rahaa automaatista useita kertoja siinä kuitenkaan onnistumatta.

Huoltoaseman omistaja Yosef Alsabah kertoo CBS Newsille, että mies tuli kysymään häneltä apua.

– Aavistin, että jotain outoa oli tekeillä. Hän vaikutti siltä, että hänellä oli pistooli taskussaan. Pidin häntä silmällä.

Alsabah sanoo, että mies yritti nostaa automaatista enemmän rahaa kuin hänen tilillään oli. Kun nosto ei onnistunut, turhautunut mies lähti ajamaan pois huoltoasemalta. Alsabah seurasi tapahtumia liikkeestään.  Yhtäkkiä hän näki, kuinka auton peräkontti avautui ja nainen lähti juoksemaan karkuun.

– Päästin naisen sisälle liikkeeseen ja soitin poliisille. Sisällä nainen tarttui haulikkooni, mutta kun vakuutin hänelle, ettei mies tule takaisin, nainen rauhoittui.

Nainen sai tilanteessa muutamia pieniä vammoja, ja hänet vietiin läheiseen sairaalaan tarkistusta varten.

Keskiviikkoaamuun mennessä poliisilla ei ollut ketään epäiltyä kiinniotettuna kidnappauksesta.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot