Mainos
Mainos

Namibia äänestää presidentistä

Äänestys on alkanut Namibian presidentinvaaleissa, joissa valitaan seuraaja maata kolme viisivuotiskautta johtaneelle Sam Nujomalle.

Namibiassa on alkanut äänestys presidentinvaaleissa, joissa valitaan seuraaja Sam Nujomalle. Väistyvä presidentti kävi heti aamulla äänestämässä ja kehotti maanmiehiään tekemään samoin.

- Kehotan kaikkia Namibian kansalaisia käyttämään demokraattista oikeuttaan, jotta varmistamme rauhan, vakauden ja taloudellisen kehityksen jatkumisen, sanoi Nujoma äänestettyään pääkaupungissa Windhoekissa.

Nujoma on johtanut maata sen itsenäistymisestä eli vuodesta 1990 asti. 75-vuotias Nujoma siirtyy kolmen viisivuotisen virkakauden jälkeen syrjään maan johdosta, mutta jatkaa edelleen hallitsevan puolueen, Namibian vapautusliikkeen Swapon, johdossa.

Mielipidemittausten valossa selkeä voittajaehdokas maan seuraavaksi presidentiksi on Nujoman ja Swapon ehdokas Hifikepunye Pohamba, joka oli mukana perustamassa vapautusliikettä. Myös samaan aikaan pidettävissä parlamenttivaaleissa vallan uskotaan pysyvän Swapolla. Parlamentin 72 paikasta kamppailevat lisäksi kahdeksan muuta puoluetta. Äänestys vaaleissa päättyy huomenna.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme