Mainos
Mainos

Nano: Albanian hallituksella kansan tuki

Albanian sosialistisen pääministerin Fatos Nanon mukaan hänen hallituksellaan on kansan tuki takanaan. Pääministeri sanoi myöhään eilen, että hänen hallituksensa on valmis neuvottelemaan poliittisen ratkaisun maata koettelevaan kriisin. Demokraattisella puolueella ei kuitenkaan Nanon mukaan ole esittää uskottavia edustajia neuvotteluihin.

Nano kertoi vedonneensa useita kertoja demokraattien johtoon, jotta he ottaisivat välimatkaa aseistautuneisiin "terroristeihin". Tätä he eivät Nanon mukaan ole tehneet.

Albanian parlamentin oli määrä käsitellä tänään oppositiojohtaja Sali Berishan ja viiden muun opposition jäsenen parlamentaarisen koskemattomuuden poistamista, jotta heidät voitaisiin pidättää. Parlamentti ei tehnyt asiassa päätöstä vielä eilen. Hallitus on sanonut asettavansa Berishan syytteeseen vallankaappausyrityksestä.

Kuuden syytetyn on ilmaannuttava viimeistään torstaiaamuna asiaa käsittelevän parlamentin komission eteen, tai muuten parlamentti tekee asiassa päätöksen kuulematta syytettyjen näkökantoja, komission edustaja kertoo.

Useat tuhannet Berishan kannattajat osoittivat jälleen mieltään Tiranassa eilen. Albanian mellakoissa on saanut tähän mennessä surmansa kahdeksan ihmistä ja noin 80 on loukkaantunut.
(STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme