Mainos
Mainos

Nasa: Traaginen päivä Nasa-perheelle

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on vahvistanut virallisesti avaruussukkula Columbian tuhoutuneen ja seitsemän astronautin saaneen surmansa.

Tiedotustilaisuudessa Nasan johtaja Sean O'Keefe sanoi, että "mikään tai kukaan maan pinnalta" ei aiheuttanut turmaa. O'Keefen mukaan riippumaton tutkijalautakunta aloittaa turman tutkinnan heti.

Hänen mukaansa presidentti George W. Bush on puhunut jo astronauttien omaisten kanssa. Omaiset olivat odottamassa laskeutumista Floridassa Kennedyn avaruuskeskuksessa.

-Tämä on traaginen päivä Nasa-perheelle, O'Keefe sanoi.

Presidentti Bush palasi Valkoiseen taloon loma-asunnoltaan Camp Davidista kuultuaan onnettomuudesta. Texasissa.

Avaruussukkula Columbian miehistö:

Avaruussukkula Columbian miehistöön kuului viisi miestä ja kaksi naista. Yksi miehistä oli Israelin ensimmäinen avaruuslentäjä Ilan Ramon. Neljä miehistön jäsenistä oli ensimmäistä kertaa avaruudessa. Astronautit Nasan lennolla STS-107 olivat:

Komentajakapteeni Rick Husband.
45-vuotias Husband oli tämänkertaisen lennon komentaja. Toiminut vuodesta 1994 koelentäjänä Nasan avaruusohjelmassa.

Ilan Ramon, 47.
Hän oli ensimmäinen israelilainen astronautti. Israelin ilmavoimien eversti ja koelentäjä.

William McCool. 40-vuotias entinen koelentäjä. Mukana Nasan avaruusohjelmassa vuodesta 1996.

Michael Anderson, 42. Entinen lennonopettaja, joka oli 211 tuntia avaruudessa sukkulalennolla 1998. Yhdysvaltain ilmavoimien everstiluutnantti.

David Brown, 46. Yhdysvaltain laivaston kapteeni. Laivaston lentäjä ja lääkäri.

Intialaissyntyinen Kalpana Chawla, 42. Lennonopettaja, joka oli opiskellut avaruusinsinööriksi Punjabissa Intiassa. Ollut aiemmin avaruuslennoilla yhteensä 376 tuntia ja näin kokenein astronautti tällä lennolla.

Laurel Clark, 41. Yhdysvaltain laivaston komentajakapteeni ja lääkäri. Nasassa vuodesta 1996. Oppiarvo biologiassa ja lääketieteessä.

Viimeinen lento

Columbia on varsinainen avaruusveteraani. Se on lentänyt kuin juna maata kiertävälle radalle jo yli 20 vuoden ajan.

Ainoa isompi jännite oli, kuinka mukaan otettu israelilainen astronautti Ilan Ramon pärjäisi. Edessä oli 16 kuukautta kestävä maraton-lento, joka vaatii sopeutumista.

Mutta kaikki sujui lennon aikana hyvin. Sukkulassa tehtiin yli 80 tärkeää tieteellistä koetta, vaikka tällä kertaa ei käytykään vierailulla kansainvälisellä avaruusasemalla. Maapallokin esitti lennon aikana hurjia luonnonilmiöitä värikkäine ukkosmyrskyineen, joita miehistö kuvasi ahkerasti.

Viime tiistaina Columbian miehistö vietti hiljaisen hetekn Challenger-sukkulan miehistön muistolle. Challenger tuhoutui heti lähdön jälkeen tammikuussa 1986. Tuolloin onnettomuuden syyksi paljastui polttoainetankin tiivisteen pettäminen.

Nyt tapahtuneen onnettomuuden syyt ovat tässä vaiheessa täydellinen arvoitus.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme