Mainos
Mainos

Nasan luotaimet ratkomaan Kuun arvoituksia

Kaksi Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan luotainta saapuu viikonlopun aikana Kuun kiertoradalle. Grail-aluksilta odotetaan paljon, sillä niiden avulla yritetään selvittää, mikä on Kuun sisäinen koostumus ja miksi Kuun kaksi puolta ovat niin erilaiset.

Grail A -luotaimen on määrä saapua Kuuhun myöhään lauantaina ja Grail B:n noin vuorokautta myöhemmin. Ne lähetettiin matkaan syyskuussa.

Luotaimet kiertävät Kuuta 55 kilometrin korkeudella peräkkäin. Nasa mittaa, miten Kuun painovoimakentän vaihtelut vaikuttavat luotainten nopeuteen ja etäisyyteen toisistaan. Tällä tavoin tutkijat pystyvät laatimaan kartan Kuun painovoimakentästä ja sen perusteella mallintamaan Kuun sisäisen rakenteen.

Nykynäkemyksen mukaan Kuu muodostui 4,5 miljardia vuotta sitten, kun Marsin kokoinen kappale osui Maahan.

– Tiedämme kuitenkin vain vähän siitä, miten muotoutuminen tapahtui ja miten kappale jäähtyi, sanoo Grail-mission päätutkija Maria Zuber.

(MTV3 - STT- Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme