Mainos
Mainos

Naton Afganistanin lähettiläs kampanjamatkalla Suomessa

Naton Afganistanin lähettiläs Mark Sedwill on vierailulla Suomessa. Sedwill on tavannut mm. ulkomisteri Alexander Stubbin ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen.

Sedwill on Suomessa kertomassa mm., että Afganistan saa huomenna uuden hallituksen. Lisäksi Kyseessä on eräänlainen kampanjamatka, jossa linjataan seuraavan kolmen vuoden tavoitteita Afganistanissa.

Avustusjärjestöille suunnatussa tuoreessa turvallisuusraportissa todetaan kapinallisten hyökkäysten lisääntyneen Afganistanissa viime vuonna yli 60 % edellisvuoteen verrattuna. Sotilaita kaatui viime vuonna lähes parisataa edellisvuotta enemmän. Siviilejä kuoli kymmenessä kuukaudessa lähes 2500.

Presidentti Hamid Karzai ei nauti enää suurta luottamusta. Hallituksen muodostaminen takkuili ja vaalivilppi oli laajaa parlamenttivaaleissa. Nyt Afganistaniin ollaan kuitenkin saamassa uusi hallitus riitaisuuksista huolimatta.

ISAF-operaatioon osallistuvista lähes 50 maasta osa on jo lähtenyt. Hollantilaiset lähtivät viime vuonna. Kanada vetää joukkonsa ensi vuonna ja Yhdysvallat aikoo aloittaa asteittaisen vetäytymisen syksyllä. Tanska on joutunut niin kovaan tulitukseen, että sielläkin operaatiota on ryhdytty kyseenalaistamaan. Vuoden 2014 lopulla kaikki haluavat lähteä.

Vetäytyminen vaatii paitsi toimivaa oikeusjärjestelmää ja hallintoa niin myös neuvotteluja talibanin kanssa. Kansainvälinen yhteisö karsastaa kapinallisten kanssa neuvottelemista.

- Olemme aina kannattaneet ja sovinnon etsimistä tarjoamalla kädenojennusta myös talibaneille. Mutta tämän täytyy olla afgaani-johtoinen prosessi, Afganistanin hallituksen tekemä. Lopulta Afganistanin ainoa mahdollisuus on kaikkien afganistanilaisten hyväksymä sovinto, missä huomioidaan kaikki etniset ryhmät ja kaikkien afganistanilaisten toiveet, toteaa Sedwill.

Natolähettiläs antaa positiivisen kuvan siviilihallinnon kehittymisestä, mutta Afganistanissa toimiva, järjestöjen turvallisuutta seuraava ANSO ei. Sen mukaan liittoutuneet puhuvat kehityksestä kansalaismielipiteen vuoksi.

Pahimmassa tapauksessa kapinalliset jäävät odottelemaan kansainvälisten joukkojen poistumista kaikessa rauhassa. Parhaimmassa tapauksessa Afganistan on sen verran jaloillaan ja taliban sen verran heikko, ettei se kykene enää toimimaan.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme