Mainos
Mainos

Naton johto vierailee Kosovossa

Naton pääsihteeri Javier Solana ja komentaja Wesley Clark ovat saapuneet Kosovoon perehtymään rauhanturvaoperaatioon.

Solana ja Clark saivat albaaneilta riemuisan vastaanoton. Ryöstely ja murhat Kosovossa kuitenkin jatkuvat. Sotapäälliköitä oli vastassa myös rauhanturvaoperaatiota Kosovossa johtava Michael Jakson, joka raportoi tilanteesta.

Pristinan yliopiston tiloista löydettiin kolme serbiä murhattuna. Kuolinsyytutkijat puolestaan jatkavat serbien tappamien albaanien kohtaloiden tutkimista. Talojen raunioista löytyy päivittäin yhä uusia ihmisten jäännöksiä.

Pakolaisia virtaa takaisin, vaikka kodit on raunioina ja monien perheet on tuhottu. Pristinassa kansainvälinen kansalaisjärjestö on ryhtynyt julkaisemaan luetteloa hajonneiden perheiden yhdistämiseksi.

Clark: Serbien julmuudet oikeuttivat ilmaiskut

Sotilasliitto Naton Euroopan joukkojen komentaja, kenraali Wesley Clark sanoo, että Kosovossa paljastuneet joukkohaudat ja todisteet serbijoukkojen julmuuksista oikeuttavat Naton ilmaiskut.

Tämän päiväinen vierailu on Clarkin ensimmäinen visiitti Kosovoon. Clark painottaa, että Kosovoon tarvitaan nopeasti lisää joukkoja. Clarkin ja Solanan odotetaan vetoavan serbisiviileihin, etteivät nämä pakenisi maakunnasta. Serbit pelkäävät palaavien albaanipakolaisten kostotoimia.

Jugoslavia päätti sotatilan lopettamisesta

Jugoslavian parlamentti päätti tänään kolme kuukautta kestäneen sotatilan lopettamisesta. Päätös tulee voimaan ensi lauantaina. Pääministeri Momir Bulatovic vaati samalla kaikkien maata vastaan asetettujen pakotteiden kumoamista ja Jugoslavian hyväksymistä takaisin YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen jäseneksi. Bulatovic vaati maalle myös korvauksia Naton 11 viikkoa kestäneistä ilmaiskuista.

Jugoslavian hallinto on arvioinut pommitusten aikaansaamat vahingot 100 miljardiksi dollariksi. Riippumattomien ekonomistien ryhmä puolestaan arvioi vahinkojen jäävän 30 miljardiin dollariin. Jugoslavia on ollut erilaisten talouspakotteiden kohteena jo vuonna 1992 alkaneesta Bosnian sodasta lähtien. Kosovon kriisin aikana pakotteita kiristettiin entisestään.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme