Mainos
Mainos

Neliraajahalvaantunut tyttö yllätti perheensä – liikutti rannettaan lääkärien ennustuksista huolimatta

Tyttö oli vienyt naapurin lapset lähipuistoon leikkimään, kun hän itse putosi puistossa olleesta keinusta kohtalokkain seurauksin syyskuussa. 

Pudotuksen seurauksena brittiläisen Georgia Rawlingsin, 18, niska murtui neljästä kohdasta ja hän sai neliraajahalvauksen.

Onnettomuudesta saakka sairaalassa olleelle nuorelle naiselle kerrottiin, ettei hän tulisi enää koskaan kävelemään. Hänen ei myöskään uskottu pystyvän enää liikkumaan tai saavan tuntoaistiaan takaisin rinnan alapuolelta.

Sunnuntaina tapahtui kuitenkin odottamaton, sillä muutama päivä aiemmin leikkauksessa ollut Rawling oli alkanut äitinsä mukaan valittaa ensin kipua sääressään.

– Se oli itsessään jo uskomatonta, sillä hän ei ollut tuntenut jalkojaan onnettomuuden jälkeen, äiti Michelle kertoi.

– Sitten hän yhtäkkiä nosti vasemman kätensä ylös sängyltä. Emme meinanneet uskoa sitä. Aloin kuvata häntä ja sain hänet nostamaan kättään uudestaan ranteesta.

Äidin mukaan muutama päivä aiemmin tehdyssä leikkauksessa oli pieni mahdollisuus siihen, että tytär voisi saada osan liikkuvuudestaan takaisin. Eläinrakkaalle Georgialle motivaationa kuntoutumisessa toimivat erityisesti perheen lemmikit: nyt hän toivoo pystyvänsä käyttämään käsiään uudelleen voidakseen silittää jälleen koriaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme