Mainos
Mainos

Neljä todettiin syyllisiksi Mumbain iskuihin

Mumbaissa räjähti kolmetoista pommia tunnin sisällä vuonna 1993.

Intialainen oikeusistuin on todennut neljä ihmistä syyllisiksi Mumbaissa vuonna 1993 tehtyihin pommi-iskuihin. Iskuissa sai surmansa 257 ihmistä. Kyseessä olivat oikeuden ensimmäiset tuomiot yli kymmenen vuotta jatkuneessa oikeudenkäynnissä.

Syyllisiksi todetut ovat kaikki saman perheen jäseniä. Rangaistuksista ilmoitetaan vasta sitten, kun oikeus on lähiviikkojen kuluessa ottanut kantaa kaikkien 120 syytetyn syyllisyyteen.

Eri puolilla Mumbaita (Bombayta) räjähti vuonna 1993 kolmetoista pommia puolentoista tunnin sisällä. Tärkeimmät kohteet olivat arvopaperipörssi, Intian lentoyhtiön toimisto, kaksi loistohotellia, liikekeskus ja bensiiniasema.

Oikeudenkäynti alkoi vuonna 1994. Yli kymmenen vuoden aikana on kuultu kaikkiaan 686:ta todistajaa. Syytetyistä nelisenkymmentä odottaa tuomiota vankilassa, kun taas kymmeniä iskusta epäiltyjä on edelleen karkuteillä.

Syytettyjä ehtinyt jo kuolla

Yli kymmenen vuotta kestäneen oikeuskäsittelyn aikana yksitoista syytettyä on ehtinyt kuolla. Syytettyjen joukossa on myös Bollywood-tähti Sanjay Dutt.

Intian viranomaisten mukaan iskun suunnittelija oli mumbailainen mafiajohtaja Dawood Ibrahim, jonka uskotaan nykyisin oleskelevan Pakistanissa. Räjähdyksiä pidetään kostona siitä, että hindut joulukuussa 1992 tuhosivat 1500-luvulta peräisin olleen moskeijan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme