Mainos
Mainos

Neljännes Italian äänestäjistä epäröivinä vaaleihin

Italialaiset valitsevat huomenna alkavissa kaksipäiväisissä vaaleissa kaksikamarisen parlamentin.

Italian lähihistorian kitkerimmäksi luonnehdittu parlamentinvaalikampanja jätti monet äänestäjät epäröivälle kannalle. Arviolta neljännes 50 miljoonasta äänioikeutetuista ei ollut tehnyt äänestyspäätöstään kaksi viikkoa sitten, kun viimeiset mielipidetiedustelut julkaistiin.

- Olen iloinen, että kampanja on ohi. Se oli niin ruma. Olen aina äänestänyt oikeistoa, mutta nyt en tiedä, puntaroi opettaja Edvige Cesari, 63, Roomassa vaalien aattona.

Kyselyjen mukaan vaaleihin lähti altavastaajana pääministeri Silvio Berlusconin keskusta-oikeistolainen vaaliliitto. Vaalikampanjasta sukeutui pitkälti piikikäs kaksinkamppailu Berlusconin ja keskusta-vasemmistolaisen koalition johtajan Romano Prodin välillä.

Italialaisviestimissä asiakysymysten arvioitiinkin jääneen pimentoon kampanjassa, jota La Stampa -sanomalehti luonnehti rumaksi.

Berlusconi sai opposition takajaloilleen vielä viime hetkellä, kun hän esiintyi myöhään eilen omistamallaan tv-kanavalla. Vastapuoli katsoi tämän rikkoneen uudemman kerran tasapuolisuussäännöksiä, joita Berlusconin kanavat rikkoivat aiemminkin. Tänään kampanjointi ei ollut enää sallittua.

Italialaiset valitsevat huomenna alkavissa kaksipäiväisissä vaaleissa kaksikamarisen parlamentin, jonka edustajainhuoneessa on 630 paikkaa ja senaatissa 315 paikkaa. Tuloksen odotetaan selviävän myöhään ylihuomenna maanantaina.

Ensimmäistä kertaa vaaleissa saavat äänestää ulkomailla vakinaisesti asuvat kansalaiset, joita on noin 2,7 miljoonaa. Ulkoitalialaisista 42 prosenttia käytti ennakkoäänioikeuttaan postitse, ulkoministeriö kertoi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme