Mainos
Mainos

Nepalin levottomuudet jatkuivat rajuina

Kathmandussa mielenosoituksiin osallistui jopa 300 000 demokratian kannattajaa.

Sadat tuhannet nepalilaiset ovat jatkaneet tänään kuninkaan vastaisia mielenosoituksia. Poliisi käytti jälleen kovia otteita ja kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan. Poliisit avasivat myös tulen kohti väkijoukkoa.

Silminnäkijöiden mukaan Kathmandun keskustassa oli useita mielenosoituksia, joihin otti osaa yhteensä jopa 300 000 ihmistä. Väkijoukko myös työnsi itsensä pitemmälle pääkaupungin keskustaan kuin koskaan aikaisemmin.

Puoluelähteiden mukaan toistasataa ihmistä loukkaantui, kun poliisi avasi tulen, ja ihmiset alkoivat paeta paniikissa. Suurin osa sai vammansa, kun he tallautuivat väkijoukon jalkoihin, mutta osalla oli myös ampumahaavoja.

Seitsemän oppositiopuolueen liittouma ilmoitti tänään tapaamisensa jälkeen, ettei kuninkaan eilen antamalla julistuksella ole merkitystä ja sanoi jatkavansa protestointia. Myös maolaississit ovat kertoneet, ettei kuninkaan sanomisilla ole mitään vaikutusta heidän toimintaansa.

Kuningas Gyanendra pyysi eilen oppositiota nimittämään pääministerin ja lupasi palauttaa vallan poliittisille puolueille. Hän ei kuitenkaan luvannut astua itse syrjään. Oppositiopuolueet ovatkin sitä mieltä, etteivät kuninkaan lupaamat myönnytykset riitä.

Myös kansainvälinen yhteisö vaatii Gyanendralta lisää muutoksia demokratian palauttamiseksi. Sekä YK:n pääsihteeri Kofi Annan että Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice ovat sanoneet, että kuninkaan ilmoitus oli askel oikeaan suuntaan. He kuitenkin vaativat demokratian kunnollista toteuttamista ja viikkoja kestäneiden levottomuuksien lopettamista rauhanomaisin keinoin.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme