Mainos
Mainos

Netanyahu: Kovat otteet käyttöön

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu kertoi tänään, että hän on määrännyt israelilaiset joukot käyttämään kovia otteita palestiinalaisalueilla jatkuvien levottomuuksien lopettamiseksi Yhdysvaltain presidentin Bill Clinton vierailun alla. -Israelin turvallisuus vaatii, että vastaamme levottomuuksiin rautaisella kädellä, Netanyahu sanoi maansa radiossa.

Kaksi palestiinalaista on kuollut ja yli 150 loukkaantunut Länsirannan levottomuuksissa viime päivien aikana. Palestiinalaiset ovat osoittaneet mieltään, koska Israel ei ole heidän mukaansa vapauttanut vankiloistaan palestiinalaisia poliittisia vankeja, vaan pelkästään tavallisia rikollisia. Israel sitoutui vankien vapauttamiseen Wyejoen rauhansopimuksessa.

Mielenosoituksia on myös järjestetty palestiinalaisten kansannousun eli intifadan alkamisen vuosipäivän muistoksi. Eilen tuli kuluneeksi 11 vuotta intifadan alkamisesta.

PLO muuttaa peruskirjaansa

Palestiinalaisten keskusneuvosto kokoontui tänään muuttamaan Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n peruskirjaa. Neuvoston on määrä vahvistaa niiden kohtien poistaminen peruskirjasta, joissa vaaditaan Israelin valtion tuhoamista. Keskusneuvosto on eräänlainen pienoisparlamentti, jossa on 125 jäsentä. Heistä 98 oli läsnä torstain kokouksessa Gazassa. Palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin on määrä puhua kokouksessa myöhemmin torstaina.

Clinton saapuu lauantaina

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton saapuu Israeliin lauantaina. Pääministeri Netanyahu sanoi tänään, ettei yhteistapaaminen amerikkalaisten, palestiinalaisten ja israelilaisten kesken vielä ole varmaa. Clintonin, Arafatin ja Netanyahun oli alkuperäisten suunnitelmien mukaan määrä tavata maanantaina. Netanyahu sanoi kuitenkin, että tapaaminen riippuu siitä, hyväksyvätkö palestiinalaiset peruskirjaansa vaaditut muutokset.

Clintonin on vierailunsa aikana määrä puhua palestiinalaisten kansallisneuvostolle ensi maanantaina. Prosessi Israelia loukkaavien kohtien poistamiseksi PLO:n peruskirjasta huipentuu tähän tapaamiseen.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme