Mainos
Mainos

Neuvottelijat: Tieto läpimurrosta Lähi-idän neuvotteluissa perätön

Egyptiläinen uutistoimisto Mena kertoi eilen, että Israel ja palestiinalaiset olisivat saavuttaneet ratkaisun neuvotteluissaan rauhansuunnitelmasta.

Israelilaiset ja palestiinalaiset neuvottelijat kiistivät tänään tiedot, joiden mukaan osapuolet olisivat päässeet alustavaan sopuun rauhansuunnitelmasta. Poliittiset lähteet ilmoittivat pitävänsä sopimuspuheita täysin ennenaikaisina.

- Kansainvälinen rauhankokous Washingtonissa tai missään muuallakaan ei ole ajankohtainen, eikä mikään suunnitelma voi korvata tiekarttaa, korosti pääministeri Ariel Sharonin avustaja nimettömänä.

Tiekartta on rauhanohjelma, jonka taustalla vaikuttaa ns. Lähi-idän rauhankvartetti: EU, Yhdysvallat, YK ja Venäjä. Israelilaisen Haaretz-lehden mukaan israelilaiset ja palestiinalaiset ovat keskustelleet yksinomaan siitä, miten palestiinalaisten presidentinvaalit tulisi toteuttaa. Esimerkiksi Itä-Jerusalemin palestiinalaiset pääsevät ilmeisesti äänestämään ennakkoon viidellä äänestyspaikalla.

- Meille on vakuutettu, että vaalit pidetään Länsirannalla, Itä-Jerusalemissa ja Gazan kaistalla samalla tavalla kuin vuonna 1996, sanoi palestiinalaisten neuvotteluministeri Saeb Erekat Haaretzissa.

Egyptiläinen uutistoimisto Mena ilmoitti eilen, että Israel ja palestiinalaiset ovat päässeet periaatteessa sopuun uudenlaisesta toimintasuunnitelmasta.

(MTV3-AFP-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme