Mainos
Mainos

Neuvottelut Britannian EU-erosta jatkuvat, marssijärjestyksestä erimielisyyttä

Britannian EU-erosta käytävät neuvottelut jatkuvat jälleen huomenna. Kyseessä on vasta kolmas neuvottelukierros, vaikka Britannia ilmoitti virallisesti eroprosessin alkamisesta jo viime keväänä.

Britannian hallitus on julkaissut neuvottelujen alla useita linjauksia osapuolten uudesta suhteesta eron jälkeen. EU on kuitenkin edellyttänyt, että eroamisen ehdoista pitää sopia ennen kuin keskustelut voivat siirtyä tuleviin järjestelyihin.

EU haluaa ratkaisun kansalaisten oikeuksista toisen osapuolen alueella, EU:n ulkorajaksi muuttuvan Pohjois-Irlannin ja Irlannin rajasta sekä Britannian ”erorahasta” eli maan jo tekemien sitoumusten maksamisesta EU:lle.

Ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista odottaa tiukinta vääntöä viimeksi mainitusta.

– Siinä kun on konkreettisesti kyse euroista ja punnista.

Jokelan mukaan brittihallituksen olisi helpompi myydä eromaksu kansalaisilleen, jos asiasta olisi avoimesti puhuttu brexit-kansanäänestyksen kampanjoinnin yhteydessä.

– Tämä on myös EU:lle hyvin tärkeä kysymys, koska Britannian ero tekee ison loven unionin budjettiin, Jokela muistuttaa.

Pitkä siirtymäaika?

EU-eron ehdoista on toivottu sopua lokakuun EU-huippukokoukseen mennessä, joissain arvioissa takaraja on asetettu vuodenvaihteeseen. Britannian EU-eron on määrä astua voimaan maaliskuun lopussa 2019, mutta käytännössä brexit-neuvottelujen takaraja on syksyssä 2018. Mitä pidemmälle eron ehdoista sopiminen venyy, sitä vähemmän on aikaa sopia EU:n ja Britannian uudesta suhteesta.

Jokelan mukaan jo nyt puhutaankin siirtymäajasta, joka pitäisi Britannian ja EU:n suhteen tiiviinä useita vuosia virallisen eron voimaantulon jälkeen ja jonka aikana voitaisiin viedä loppuun neuvottelut uudesta suhteesta.

Ajatus siirtymäajasta on ollut esillä Britannian viime viikkoina uuden neuvottelukierroksen alla julkistamissa linjauksissa osapuolten tulevasta suhteesta.

– Siinäkin on se haaste, että siirtymäajasta sopimiseksi pitäisi olla aika konkreettinen käsitys siitä, mihin ollaan siirtymässä, Jokela sanoo.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme