Mainos

New Yorkin Times Squarella ihmisten päälle ajanutta syytetään murhasta

New Yorkissa Times Squarella torstaina ihmisten päälle ajanutta miestä syytetään muun muassa toisen asteen murhasta ja murhan yrityksestä, kertoi poliisi perjantaina. Törmäyksessä kuoli yksi ja loukkaantui 22 ihmistä. Neljän loukkaantuneen tila on kriittinen.

Teosta epäilty 26-vuotias mies ajoi autonsa jalkakäytävälle, missä se törmäsi jalankulkijoihin. Auton matka päättyi, kun se törmäsi metallitolppaan. Mies otettiin kiinni tapahtumapaikalla.

Torstain tapahtumat herättivät aluksi pelkoja mahdollisesta terroriteosta, mutta viranomaisten mukaan ilmi ei ole tullut mitään, mikä viittaisi terrorismiin.

Poliisin mukaan mies on pidätetty rattijuopumuksesta vuosina 2008 ja 2015. Aiemmin tässä kuussa hän oli kiinni otettuna uhattuaan miestä puukolla, kertoo BBC mediatietoihin viitaten.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot