Mainos

Lumimyrskystä hätätila New Yorkiin – tuhansia lentoja peruttu, Trumpin ja Merkelin tapaaminen siirtyi

Yhdysvaltojen itärannikolle iski kelpo lumimyrsky tiistainvastaisena yönä. Stellaksi nimetty myrsky toi eniten räntää ja lunta rannikon koillisosiin.

Washington Post -lehden mukaan lunta on satanut yön ja aamun aikana pääkaupungin alueella paikoitellen jopa 25 senttimetriä, ja lumentulon odotetaan vielä jatkuvan. Myös kovasta tuulesta ja tulvista on varoitettu.

New Yorkin ja New Jerseyn osavaltiot ovat julistaneet hätätilan myrskyn vuoksi. CNN:n mukaan koulut ovat tänään kiinni ainakin New Yorkissa, Bostonissa ja Philadelphiassa.

MTV Uutisten meteorologin Mette Mannosen mukaan matalapaine liikkuu jo kohti pohjoista, ja pahin lienee Yhdysvalloissa huomenna ohi. Lunta on silti odotettavissa jonkin verran vielä keskiviikkona.

Pääkaupungissa lumen tulo oli suurelta osin kevyempää lunta, joten metro toimi ja hallinnon työntekijätkin joutuivat menemään töihin.

New Yorkissa lumimyrsky tuli lopulta alas räntänä, rakeina ja vetenä.

Kansallinen sääpalvelu alensikin lumiennustuksiaan New Yorkiin, vaikka osassa kaupunkia lumimäärät nousivat paikoitellen 25 senttimetriin.

Pormestari Bill de Blasio varoitteli vielä kaupunkilaisia pysymään sisätiloissa.

– Myrsky ei tuonut niin paljon lunta kuin odotettiin, mutta olosuhteet ovat vaaralliset vielä ulkona, de Blasio sanoi.

New Yorkissa tuulen nopeuden odotettiin nousevan vielä tiistaina puuskittain yli 22 metriin sekunnissa.

Pormestari lupasi, että koulut avataan jälleen keskiviikkona.

"Olemme jumissa"

Yhteensä itärannikon alueella yli 8 200 lentoa on peruttu maanantaista keskiviikkoon. 

New Yorkin kolme lentokenttää oli tiistaina suurelta osin suljettu. Myös kaupungista pohjoiseen kulkevia junia oli peruttu.

– Olemme jumissa, sanoi poikansa kanssa Bostonin junaa odottava 71-vuotias Andy McKinney.

– Ei tämä maailmanloppu ole, mutta hankalaa kyllä.

Myös valtionpäämiestasolla myrsky laittoi aikataulut uusiksi, kun presidentti Donald Trumpin ja Saksan liittokansleri Angela Merkelin tapaaminen siirrettiin tiistailta perjantaille.

New Yorkissa YK:n päämaja oli kiinni ja samoin turistien suosima modernin taiteen museo.

Yhdysvaltojen YK-lähettiläs Nikki Haley tviittasikin lumen antavan mahdollisuuden tuijottaa putkeen venäläisvakoojista kertovaa The Americans -televisiosarjaa. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot