Mainos
Mainos

New Yorkissa valtava kaaos

New Yorkissa vallitsee valtava kaaos World Trade Centeriin kohdistuneiden terrori-iskujen jälkeen. Suomalainen Tuomas Lehto kertoi STT:lle olleensa paikalla, kun jälkimmäinen WTC:n torneista romahti. Lehdon mukaan paikalla vallitsi kaaos, kaikki ihmiset yrittivät päästä pois, mutta tiet oli suljettu.

Muutaman kilometrin päässä WTC:stä oli kuitenkin kohtuullisen rauhallista, Lehto kertoi. Ravintolat ja kahvilat ovat kiinni, ja ihmisiä tulvii kaduilla. -Kun jälkimmäinen torni romahti, ihmiset alkoivat juosta paniikissa poispäin. Puolen kilometrin, kilometrin päässä WTC:stä on valtavasti ihmisiä katsomassa, Lehto kertoi.

Savua oli edelleen paljon ja se näkyi kilometrien päähän hyvin. Paikalle virtasi poliiseja ja ambulansseja. -Kuulin radiosta, kuinka kaikki eläkkeelläkin olevat poliisit komennettiin töihin, Lehto sanoi. Kaduilla on paljon itkeviä ja epätietoisia ihmisiä. -Täällä on epäilemättä kymmeniä, jopa satoja tuhansia ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä heidän lähimmäisilleen on käynyt, hän totesi.

Paniikki iski vasta toisen iskun jälkeen

Suomalainen elokuvaohjaaja Ilkka Järvi-Laturi joutui tiistaina New Yorkissa tehtyjen terrori-iskujen silminnäkijäksi. Järvi-Laturi oli nauttimassa aamukahvia asunnossaan noin kilometrin päässä WTC:n rakennuksista, kun ensimmäinen kone iski jättitaloihin.

-Kuulin, miten lentokone lensi hyvin matalalla taloni yli. Jyrinä oli niin voimakas, että arvasin jonkin olevan vialla. Pian sen jälkeen kuului ja tuntui voimakas rysähdys, Järvi-Laturi kertoo STT:lle.

Suomalainen lähti oitis katsomaan naapureiden kanssa kadulle, mitä oli tapahtunut. Toisen törmäyksen Järvi-Laturi näki omin silmin. Hänen mukaansa torniin törmännyt kone oli melko kookas.

-Ihmiset eivät olleet vielä ensimmäisen törmäyksen jälkeen paniikissa. Kadulla oli oletus, että kyseessä oli onnettomuus. Osa ihmisistä joutui kuitenkin paniikkiin sen jälkeen, kun myös toinen kone iski WTC:n rakennuksiin.

-Kaikkein traagisinta oli katsella ihmisiä, jotka olivat pelastuneet paikan päällä törmäyksestä ja tulivat salkkujensa kanssa Greene Streetiä yltä päältä pölyssä ja mudassa, Järvi-Laturi kuvaili. Hänen mukaansa ihmiset olivat iskujen jälkeen liian shokissa alkaakseen arvuutella kaduilla, kuka oli tuhotöiden takana. New Yorkiin julistettiin illalla poikkeustila.

Väkeä liikkui Järvi-Laturin mukaan kaduilla, mutta mm. julkinen liikenne oli pysähtynyt.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme