Mainos
Mainos

Nigerian ulkoministeri: Pohjoismaat ujostelevat Afrikkaa

Suomessa vieraillut Nigerian ulkoministeri Olugbenga Ashiru kehottaa Pohjoismaita sijoittamaan rohkeammin Afrikkaan.

– Pohjoismaat ovat hieman ujoja Afrikan kanssa. Me kaikki tiedämme, että Aasian maat ja Eurooppa ovat ottaneet johtoaseman kaupankäynnissä Afrikan kanssa. Pohjoismaat eivät ole vielä tarpeeksi mukana, Ashiru sanoo.

Talouskiidossa oleva Kiina onkin ottanut reippaan etumatkan niin Nigeriaan investoinnissa kuin muuallakin Afrikassa. Vaikka Kiinan investoinnit työllistävätkin paikallisia, aasialaisen jätin toimintaa Afrikan mantereella on myös kritisoitu.

Kiinalaiset yritykset ovat osoittaneet piittaamattomuutta muun muassa ympäristöstä ja työolojen eettisyydestä.

– Investoinnissa täytyy aina muistaa kansainväliset säännöt. Sääntöjen pitää koskea kaikkia ja olla kaikille täysin samat. Meidän täytyy selkeyttää yhteisiä sääntöjä, kommentoi ulkoministeri Erkki Tuomioja (sdp).

Tuomiojan mukaan Suomi ja muut Pohjoismaat ovat tietoisia mahdollisuuksista yhä voimakkaammin nousevassa Afrikassa.

"Suomi tuottaa laatua"

Tuomioja sanoo, että Suomi tekee koko ajan töitä yhteistyön kehittämisessä Afrikan kumppaneiden kanssa. Nigerian Ashirun mukaan pohjoismaisille investoinneille on Afrikassa tilaa.

– Älkää antako Kiinan häiritä. Suomella ja muille Pohjoismailla on loistavat mahdollisuudet Afrikassa, sillä te teette laatua. Afrikka on iso manner, sinne mahtuu sekä Kiina että Pohjoismaat, sanoo Ashiru.

Nigerian ulkoministeri antoi lausuntonsa MTV3 Uutisille Hämeenlinnassa kaksipäiväisen ulkoministerikokouksen päätteeksi. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan isännöimässä kokouksessa oli mukana Pohjoismaiden ulkoministereiden lisäksi toista kymmentä afrikkalaista ministeriä.

Kokous on 12. tapaamiskerta kokousten sarjassa. Ensi vuoden kokouksen isäntänä toimii Etelä-Afrikka.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme